• Uutistausta: Sinivihreä metropolihallitus olisi maakunnille karvas

    Jukka Koivula: Poliittinen asetelma on maakunnille haasteellinen.
    Mielipide
    14.9.201712:53
    Kolumni
    Jukka Koivula

    Suomen Kuvalehti (7.9.) uutisoi, että kokoomus olisi mieluisin hallituskumppani vihreiden uudelle puheen­johtajalle Touko Aallolle.

    ”Aalto tulee toimeen kokoomuksen ja kokoomuslaisten kanssa. Syitä on kaksi: Petteri Orpo ja valtapeli.”

    Lehden mukaan Orpon tapa tehdä päätöksiä nopeasti on miellyttänyt Aaltoa eduskunnan valtio­varainvaliokunnassa.

    Myös MT:n saamien tietojen mukaan kokoomus ja vihreät ovat jo käyneet epä­virallisia hallituskoalitio­keskusteluita.

    Molempien puolueiden johto virallisesti kiistää keskustelut. Onhan seuraaviin eduskuntavaaleihin vielä puolitoista vuotta, jollei ennenaikaisiin vaaleihin ajauduta.

    Vaikka kokoomus ja vihreät poikkeavat toisistaan monessa asiassa, on puolueilla myös kosolti yhteistä. Ne löytäisivät sangen helposti yhteisen sävelen ainakin talous- ja koulutuspolitiikassa.

    Ennen kaikkea sinivihreitä voimia kuitenkin yhdistää vahva jalansija suurimmissa kaupungeissa. Siksi niiden yhteishallitus on helsinkiläisten valtaapitävien haavekuva.

    Metropolin kasvua vauhditettaisiin verovaroin kustannetuilla julkisen rahan suur­hankkeilla.

    Kokoomus ja vihreät ovat suosittuja yliopistokaupungeissa, joten todennäköisesti esimerkiksi Jyväskylä ja Kuopio saisivat äänensä kuuluviin. Helsingin ja muiden suurimpien keskusten suhteellinen painoarvo valtakunnanpolitiikassa kuitenkin korostuisi, maakuntien kustannuksella.

    Tilanne olisi karvain pienissä maaseutukunnissa. Epävarmaa on, miten herkällä korvalla urbaanihallitus huomioisi maa- ja metsätalouden tarpeet.

    Väestön keskittyminen muutamaan suurimpaan sumppuun on kiihtynyt 2010-luvulla. Keskittymiskehitys voimistuisi kokoomuksen ja vihreiden tuella entisestään.

    Poliittinen asetelma on maakunnille haasteellinen, sillä muidenkin puolueiden kyky ja valmius määrätietoiseen koko Suomen kehittämiseen vaikuttaa varsin rajoittuneelta.

    SDP ei ole kyennyt nostamaan kannatustaan edes oppositiossa. Puolueen yleisilme on vaisu ja linja epäselvä. Lisäksi demarit ovat valtaan päästessään taipuvaisempia tukemaan keskittävää kuin hajauttavaa politiikkaa.

    Perussuomalaiset on Jussi Halla-ahon valtaan nousun myötä kääntynyt korostuneen maahanmuutto- ja EU­vastaiseksi puolueeksi, josta smp-läinen, maaseutua ja pienituloisia puolustava agenda on karissut.

    Keskusta on ollut vuosikymmeniä aluekehityksen avainpuolue.

    Juha Sipilän valtakaudella keskustasta on tullut talouden tasapainosta huolehtiva valtionhoitaja sekä alusta yritysjohtajien yhteiskuntakokeiluille. Puolueen yhteiskuntapoliittinen horisontti tiivistyy työllisyyteen ja talouteen.

    Maakuntien puolustajien on syytä terästäytyä kaikissa puolueissa.

    Artikkelin aiheet
    suomen politiikka
    hallituskoalitio
    maakunnat
    Kokoomus
    Vihreät
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa