Kun valtio jarruttaa, tätä se oikeasti tarkoittaa

Kun pääosa eduskuntapuolueista sitoutuu velkajarruun, termi ei montaa tavallista kansalaista voisi vähempää hetkauttaa. Silti kannattaisi. Vaikutukset kohdistuvat meihin kaikkiin. Nopeasti ja tuntuvasti.

Vaikka velkaantumisen taittamista ovat tähän asti ainakin porvaripuolueista kaikki yrittäneet, nyt saavutettu parlamentaarinen sopu tulevasta on askel eteenpäin.

Sosialidemokraatitkin ovat todennäköisenä pääministeripuolueena mukana, mutta sitoutuuko maan suurin palkansaajajärjestö velkakuriin, askarruttaa kaikkia asiaan oikeasti perehtyneitä.

SAK:n tuore ekonomisti Patrizio Laina on jo tuoreeltaan pitänyt hanketta vaikeana ja itse asiassa käsijarruna kasvun käynnistymiselle.

Muutenkin velkajarru muistuttaa edelleen savolaisen projektin prototyppiä. Se on tekemistä vaille valmis. Aloitettu se kuitenkin on.

Kun valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla nykyinen hallitus tuskin pystyy lupauksiaan täyttämään, on ansiokasta pyytää ainakin SDP ja keskusta apuun.

Nykyinen oppositio tietää hyvin, etteivät hekään pysty urakkaan ilman muita suuria puolueita. Niin pahassa jamassa maan talous nyt on.

Mitä nopeammin puolueet uskaltaisivat puhua suoraan velkajarru vaikutuksista meille kaikille, työ helpottuisi. Vaikka nyt se ei siltä tunnu.

On aivan selvää, että leikkaukset jatkuvat ja kohdistuvat niihin, jotka valtiolta yleensä tukia saavat.

Seuraavina vuosina valtion katse suuntautuu pienituloisten etuuksien vähentämisen ohella eläkkeisiin ja kiinteistöveroihin. Pelto- ja metsämaan verottomuus eivät ole tässä poikkeus.

Ympärivuorokautisen vanhustenhuollon kriteerejä kiristetään hyvin todennäköisesti ja lasten velvollisuus huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan ei ainakaan vähene.

Vapaaehtoisjärjestöjen, kulttuurin ja urheilun saamat tuet joutuvat tarkkaan harkintaan. Kehitysyhteistyörahojen leikkaamiseen ei tarvita enää perussuomalaisiakaan ja korkeakouluverkoston puolustaminen käy yhä raskaammaksi.

Myös työmarkkinareformeja on syytä jatkaa, mutta viime vuosien aikana syntyneeseen turhaan epäluottamuksen lietsomiseen ei ole mitään syytä.

Osa nyt tehdyistä uudistuksista saatetaan purkaa, mutta tulevakin hallitus tietää jokaisen syntyvän työpaikan arvon. Vain niillä suomalainen hyvinvointi pelastuu.

Hyvinvointia se on pienempikin hyvinvointi, vaikka sen myöntäminen onkin kaikille vaikeaa. Nyt on vain näin tehtävä.

Seuraava hallitus joutuu vieläkin kovemmalle kuin 1990-luvun alun Esko Ahon (kesk.) ja Iiro Viinasen (kok.) ministeristö. Uutta jaettavaa ei ole, mutta hyvinvointivaltion pelastaminen on edelleen mahdollista.

Lopulta velkajarru koituu kuitenkin suomalaisten hyväksi. Vastuulliset kansalaiset tietävät tämän.

Oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen on tässä tärkeintä. Se sallii keinoista kiistelemisen, mutta velan vähättelyyn ei ole enää kenelläkään varaa.