• Pääseekö Puumala pinnalle?

    Puumalan omat pojat Harri Kautonen ja Pasi Partanen vetävät tv-sarjaa Kaikki Puumalan puolesta.
    Puumalan omat pojat Harri Kautonen ja Pasi Partanen vetävät tv-sarjaa Kaikki Puumalan puolesta. 
    Mielipide
    14.5.200816:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Voiko televisio-ohjelma muuttaa kurjistuvan paikkakunnan kurssin?

    Kaikki Puumalan puolesta tv-sarja näyttää kesän aikana, millaista voimaa on yhteistyössä ja kotiseuturakkaudessa.

    Luonnonkaunis Puumala on jo vuosia paininut taloudellisten ongelmien kanssa. Pienen kunnan väestö vähenee ja vanhenee. ”Toisaalta kunnassa on virkeä oma kulttuurielämä teattereineen”, kertoo tv-sarjan tuottaja Minna von Reiche.

    Kaikki Puumalan puolesta -tv-sarjan tavoitteena on nostaa kurjistuva kunta Suomen kartalle ja saada se uuteen nousuun. ”Toivon mukaan ohjelma saa aikaan hyviä asioita paikkakunnalla”, Reiche pohtii.

    Kymmenosaisessa TV-sarjassa ryhmä puumalalaisia miehiä luo 12 viikossa teatteriesityksen, joka syntyy miesten omien ideoiden ja osaamisten mukaan. Esitys saa ensi-iltansa heinäkuun lopulla Kom-teat-

    terissa. Ohjelmassa seurataan rin-

    nakkain miesten, teatteriesityksen ja Puumalan tarinaa.

    Miehet eivät joudu teatterimaailmaan yksinään, vaan heitä auttavat Puumalan asukkaiden lisäksi joukko alan ammattilaisia. Näytelmän ohjaa Minna Nurmelin. ”Haluamme löytää esitykseen puumalalaisesta maailmasta oivalluksia, jotka liittyvät maaseudun elämään laajemminkin”, hän toteaa.

    Sarjan vetäjiksi on valittu puumalalaiset Pasi Partanen ja Harri Kautonen. ”Puumalalle ohjelma on lottovoitto. Tällainen tilaisuus tulee kerran elämässä”, iloitsee Partanen. ”Ohjelma pistää päälaelleen koko Puumalan.”

    ”On tässä rämmitty jo monta juttua Puumalan puolesta. Tähän lähdettiin täysillä”, Kautonen kuvaa.

    ”Ohjelma tuo varmasti itsetuntoa ja rohkeutta koko paikkakunnalle. Täällä on jotain arvokasta”, hän lisää.

    YLE TV1

    lauantaisin alkaen 7.6.

    klo 21.15

    Kom-teatterissa 18.7. klo 20,

    20.7. klo 15 ja 19

    Artikkelin aiheet
    Puumala
    tv-ohjelma
    teatteri
    maaseutu
    YLE
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja