• Maahanmuutosta tarvitaan selvitys

    Mielipide
    7.7.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hallitusneuvotteluissa sovittiin tehtäväksi riippumaton selvitys maahanmuuton kokonais­kustannuksista ja yhteis­kunnallisista vaikutuksista.

    Hallituskausi on jo puolivälissä, mutta selvitystä ei ole vielä julkaistu asian yhteiskunnallisesta merkityksestä huolimatta. Jätin tämän vuoksi kesäkuun lopussa kansan­edustajakollegani Olli Immosen (ps.) kanssa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen selvityksen julkaisuajankohdasta ja sisällöstä.

    Maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset ovat lisääntyneet merkittävästi erityisesti syksyn 2015 turvapaikan­hakijakriisin seurauksena.

    Maahanmuuton kokonaiskustannuksia koskevaa jäsenneltyä ja selkeästi esitettyä julkista tietoa on saatavilla varsin niukasti. Näin ollen päättäjien ja kansalaisten on hyvin vaikea arvioida esimerkiksi maahanmuutto- ja kotouttamistoimenpiteiden vaikuttavuutta.

    Sitä vastoin uskottavat kustannuslaskelmat ja vaikuttavuusarviot tarjoaisivat vat erinomaisen pohjan maahanmuutto­politiikan järkeistämiselle.

    Maahanmuutosta aiheutuvia kustannuksia ja vaikutuksia käsittelevässä selvityksessä on tärkeää eritellä erityisesti työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto sekä maahanmuuton välittömät ja välilliset kustannukset.

    Niihin sisältyvät muun muassa maahanmuuttajien koulutukseen ja terveydenhuoltoon liittyvät kustannukset sekä heihin kohdistetuista asumis- ja sosiaalipalveluista, työllistämistoimenpiteistä, kielenopetuksesta ja tulkkauspalveluista syntyvät menoerät.

    Selvityksessä on myös syytä kiinnittää huomiota pitkän aika­välin taloudellisiin vaikutuksiin varsinkin tilanteissa, joissa maahanmuuttajien kotoutuminen ei onnistu toivotulla tavalla. Maahanmuuttajien lähtömaa ja kulttuurinen tausta vaikuttavat heidän kotoutumiseensa sekä yhteiskunnalle aiheutuviin kokonaiskustannuksiin ja saataviin hyötyihin.

    Tutkittu ja eritelty tieto maahanmuuton pitkän aika­välin kustannus-hyöty­suhteesta onkin kestävän julkisen talouden kannalta ehdottoman välttämätöntä.

    Sami Savio

    kansanedustaja (ps.)

    Ylöjärvi

    Artikkelin aiheet
    maahanmuutto
    hallitusneuvottelut
    selvitys
    kustannukset
    Sami Savio
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle