• Vappu­satanenkin oli vaali­huijaus

    Mielipide
    24.6.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Vuonna 2018 SDP:n silloinen ja nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan alle 1 400 euron eläkettä saaville sadan euron korotuksen. Lupauksen uskotaan vaikuttaneen puolueen menestykseen vuoden 2019 eduskuntavaaleissa siten, että pääministerin paikka tuli 0,2 prosentin erotuksella perussuomalaisiin nähden.

    Sanna Marinin (sd.) kertoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, ettei riittäviä määrä­rahoja vappusataseen ole. Samaan aikaan hallituksella on kuitenkin rahaa yli miljardin kehitysapuun sekä moniin muihin kohteisiin, jotka eivät ole välttämättömiä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta.

    Jopa oman taloudenpitonsa sotkeneita euromaita voidaan kyllä lähteä pelastamaan miljardeilla euroilla, mutta omat vanhukset ja hoitajat kärsivät terveydenhuollon resurssi­pulasta ja pienituloiset eläkeläiset seisovat leipäjonoissa.

    Yle arvioi vuonna 2018 että vappusatasen kohderyhmässä olisi jopa 700 000 eläkkeensaajaa. Ylen haastattelemien asiantuntijoiden arviot eläkeuudistuksen kustannuksesta vaihtelevat 300 miljoonasta eurosta jopa miljardiin. Rinne itse arvioi hinnaksi noin 500 miljoonaa euroa.

    Hallituksen prioriteetit ovat täysin hukassa. Oma kansa näyttää jääneen maailman­pelastuksen jalkoihin. Vappusatanen oli sosiaalidemokraateilta törkeä huijaus tämän maan rakentaneille pienituloisille eläkeläisille. Kohtuullista olisi edes pyytää anteeksi.

    Sanna Antikainen

    kansanedustaja (ps.)

    Artikkelin aiheet
    vappusatanen
    vaalilupaus
    SDP
    eläkeläiset
    Antti Rinne
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa