Mikset sä soita?

Josset sä soita, mä sinuun turhaan rakastuin. Josset sä soita, miks kauniit vaatteet päälle puin?

Näin lauloi 1990-luvulla julkaistussa, erittäin suositussa Telen tv-mainoksessa silloinen megatähti Anna Hanski.

Oi aikoja, oi kunnon tv-mainoksia. Ennen muuta aikoja, jolloin oli itsestäänselvyys, että puhelin soi, kun oli asiaa.

Soisin kovin, että voisi soida nykyäänkin. Mutta eipä soi, koska soittamisesta on tullut ylellisyysasia, joka ei enää kuulu arkiseen elämäämme. Lankaliittymien määrään en edes mene, sen verran nykyajassa sentään olen minäkin kiinni.

Heräsin asiaan eilen aamusella, kun tuore kesätoimittajamme kysyi minulta, että soitanko haastateltavalle vai pitäisikö laittaa tekstari, että olisin soittamassa. Vastaukseni hänelle ehkä arvaattekin.

Syyllistyn toki itsekin siihen, että vähintäänkin mietin soittaessani, että onkohan nyt se kuuluisa hyvä hetki soittaa. Hyvä hetki soittaa, mikähän se varsinaisesti sitten on.

Itse tapaan vastata soittajalle, joka ”kohteliaasti” pahoittelee soittoaan ja kysyy, että onko paha hetki, että jos olisi paha hetki, en vastaisi. Useimmiten jatkan vielä kertomalla, että jos olen esimerkiksi suihkussa, saunassa tai vaikkapa vesijuoksemassa, niin silloin en vastaa, muutoin vastaan. Eli kun vastaan, on aina hyvä hetki ja mielelläni vastaan.

Mitä hyötyä soittamisesta sitten on? Tärkein syy löytyy nopeasti ja se on nopeus.

Vastauksen mitä todennäköisimmin saa, kun sitä kysyy puhelimeen vastaavalta ihmiseltä. Eikä tarvitse odottaa, että vastaako joku minuutissa mailiin.

Niin, minuutissa tosiaan. Nykypäivän tunnusmerkkeihinhän kuuluu myös se, että mikäli et vastaa saamaasi sähköpostiin vähintään viidessä minuutissa, saat perään jo toisen, jossa vähintään kyseenalaistetaan vastaamisvauhtisi.

Puhelimessa saa myös kivasti kiinni vastaajan tunnelmista liittyen keskustelussa olevaan aiheeseen. Tämä tunne-elementtihän puuttuu totaalisesti maileista tai whatsuppeista, ihmisen ääni on kuitenkin hyvin vahva tunteiden tulkki.

Yhden asian selvittäminen puhelussa vie asiasta riippuen noin 30 sekunnista muutamaan minuuttiin. Verrokkina voi käyttää loputtomien tapaamisten tai mikä vielä pahempaa, soittoajan, sopimiseen myöhempään ajankohtaan. Ottamatta nyt aivan jokaiseen tilanteeseen kantaa, kumpi on oikeasti järkevämpää.

Miten puheluille käy lopulta? Sitä en pysty tämän kirjoituksen merkkien puitteissa ennustamaan, mutta varmaa on, että sitä varten pitäisi haastatella alun muutamankymmentä 10-15 -vuotiasta. Mitähän puhelin heille merkitsee?

Ehkä se on jonkin sortin BeReal, ehkä snäppi, ehkä wa. Vaikea sanoa. Itse soitan 10-vuotiaan veljentyttäreni kanssa wa-puheiluita.

Ja kyllä, hän laittaa minulle aina ennen nopea viestin: Laura, mä soitan sulle ihan pian, onks ok...

Kirjoittaja on MT Maatalouden päällikkö.