• Peruskoulu on onnistumisen tae

    Mielipide
    7.1.202201:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Moni oppiaine, kuten matematiikka, on spiraali, jolloin uusi opetettava aines laajentaa aikaisemmin opittua. Jos aivan ensimmäiset perusasiat ovat jääneet oppimatta tai unohtuneet, uuden opetteleminen on työlästä. Jos kotiväkikään ei läksyjä tehdessä ole neuvomassa, saattaa oppilas tipahtaa kelkasta.

    Ensimmäisellä luokalla tavoitteena on lukemaan oppiminen ja toisella lukutaidon soveltaminen. Kolmannella luokalla lukutaidosta tuleekin jo väline.

    Jos niinkin yksinkertainen asia kuin suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito jää hataralle pohjalle, moni asia tulee vastaan kuiluna. Jotkut puhuvat seinästä. Likimain sama asia, mutta yksilön kannalta todella kohtalokas. Heikot taidot ja jatkuva epäonnistuminen madaltavat itsetuntoa ja kouluviihtyvyyttä.

    Luku- ja kirjoitustaidon oppimista auttavat sanavarasto ja yleistieto. Sen kartuttamiseksi tulee lasten vanhempien ja isovanhempien olla valppaana. Jos sanavarasto ja elinpiiri jäävät kapeaksi, moni luettu tai kuultu asia saattaa jäädä arvoitukseksi ja sen sisältö ymmärtämättä.

    Kun toisella asteella todennäköisyyslaskennassa haetaan vastausta, kuinka suurella todennäköisyydellä kortti­pakasta nouseva kortti on ässä, opiskelijan oletetaan tietävän ennestään, miten monta korttia koko pakassa on ja montako niistä on ässiä. Voiko sitä pitää yleistietona vai pitääkö se ensin opettaa?

    Hyvä lukutaito auttaa myös oman hyvinvoinnin ja terveyden tukemista. Mitä helpompi on ymmärtää lukemaansa ja kuulemaansa, mitä nopeammin saa selvän ohjeista, sitä todennäköisemmin toimii oman hyvinvointinsa yllä­pitämiseksi.

    Peruskoulun oppi ihmisen biologiasta ja terveystiedosta on nostettava yhdeksi tärkeimmistä opeista. Liikunnassa tulee ylläpitää liikunnan riemua, jotta jokainen löytäisi oman tapansa huolehtia kunnostaan.

    Omasta hyvinvoinnista huolehtimista on myös kädentaitojen, kotitaloustaitojen ja ylipäätään arjen taitojen harjaannuttaminen. Kotona ja koulussa.

    Näin kevätlukukauden alkaessa on hyvä tiedostaa, että peruskoulu on myös alueuudistuksen onnistumisen tae.

    Minna Sarvijärvi

    KM, palveluohjaaja ja emäntä

    Ylöjärvi

    Artikkelin aiheet
    peruskoulu
    lukutaito
    hyvinvointi
    koulutus
    Ylöjärvi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa