• Puoluekannalla on aluevaaleissa merkitystä

    Mielipide
    5.1.202201:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Yrjö Saraste muistutti 31.12 tärkeässä kirjoituksessaan aluevaalien tärkeydestä (MT 31.12.). Nämä vaalit eivät tosiaankaan ole niin kuin kirkollisvaalit, joissa äänestämättä jättäminen ei mitään suurta mullistusta tuo. Aluevaaleissa äänestäjät ratkaisevat, millä linjalla hyvinvointialueita kehitetään.

    Yhdestä asiasta olen kuitenkin eri mieltä. Saraste toteaa, että valtuustoon pitää saada kultakin alueelta ”oman kylän” edustaja, eikä puoluetaustalla ole väliä. Tällä tavoin estettäisiin valtuutettujen keskittyminen esimerkiksi maakunnan pääkaupungin kuten Keski-Suomessa Jyväskylän alueelle. Ehdokkaiden kotipaikan ohella kyllä myös puolueella on erittäin suuri merkitys näissä vaaleissa.

    Puolueiden välillä on selkeitä eroja tavoitteissa esimerkiksi palveluverkon suhteen. Keskusta on ainoa puolue, joka on asettunut lähipalveluiden puolustamisen kannalle konkreettisesti. Jokaisen kotikunnassa tulee jatkossakin olla vähintään yksi sote-palvelupiste eli paikka, josta oven avaamalla pääsee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ajattelen niin, että tämä linja sitoo kyllä ihan kaikkia Keskustan ehdokkaita, ovat he sitten Viitasaarelta taikka Jyväskylästä.

    Varmasti muistakin puolueista lähipalveluiden puolustajia löytyy. Tosin Kokoomuksen ehdokkaiden kannat näyttävät ainakin vaalikoneiden perusteella olevan kauimpana Keskustan kannoista.

    Maria Kaisa Aula

    kyläseuran puheenjohtaja

    valtiosihteeri (kesk.)

    Viitasaari

    Puolueiden välillä on selkeitä eroja tavoitteissa esimerkiksi palveluverkon suhteen.

    Artikkelin aiheet
    aluevaalit
    puolueet
    lähipalvelut
    Keskusta
    Kokoomus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja