• Vesien puhtaus vaatii työtä – on viimeinen hetki laittaa vesiensuojeluvaatimukset kuntoon

    Vesien pilaamisen välttämiseksi turvemaiden metsissä pitäisi siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, välttää kunnostusojituksia sekä jättää riittävät suojavyöhykkeet, kirjoittaa Krista Mikkonen.
    Vesiensuojelutyössä on saavutettu merkittävää edistystä, kirjoittaja mainitsee. Kuvituskuva.
    Vesiensuojelutyössä on saavutettu merkittävää edistystä, kirjoittaja mainitsee. Kuvituskuva.  Kuva: Stina Haaso
    Mielipide|Ympäristö
    23.7.202516:30
    Kolumni
    Krista Mikkonen

    Olen viettänyt valtaosan lomastani Saimaan vesistön rannalla. Järvimaisemaa ei kyllästy katselemaan. Me suomalaiset olemme ylpeitä tuhansista järvistämme ja laajoista vesistöistämme, mutta osaammeko pitää niistä riittävää huolta?

    Tätä olen usein miettinyt alati vaihtuvaa vedenpintaa ihastellessani.

    Aikoinaan ajateltiin suurten vesien kykenevän laimentamaan kaikenlaiset jätevedet. Onneksi pian tajuttiin, ettei näin ole ja ryhdyttiin puhdistamaan sekä tehtaiden että asutusten jätevesiä.

    Näin saatiin vesistöjen pistekuormittajat kuriin. Vaikeampaa on ollut selättää hajakuormitusta, mutta siinäkin on edistytty ja maatilojen vesiensuojelutyö on tänä päivänä arkea.

    Suurten järvien, jokien ja rannikkovesien tilaa arvioidaan noin viiden vuoden välein. Tuorein arvio on vuodelta 2019. Sen mukaan vesistöjämme ekologinen tila on enimmäkseen hyvä.

    Tilaa heikentää erityisesti rehevöityminen. Parhaiten voivat suuret järvet, seuraavaksi joet, mutta rannikkovedet ovat pääosin vain tyydyttävässä tai välttävässä kunnossa. Vesistöjen kemiallinen tila ei missään yllä hyvään.

    Vesiensuojelutyössä on saavutettu merkittävää edistystä, vaikka vedellä onkin pitkä muisti ja pohjaan kertyneet synnit painavat edelleen.

    Samaan aikaan vetemme kohtaavat uusia uhkia ja tieto vanhoista uhista tarkentuu, joten työtä on koko ajan enemmän.

    ”Kaivosten jätevesien hallinta on oltava toimivaa ja uudenlaisten tehtaiden haitta-aineiden raja-arvot on määritettävä tiukoiksi.”

    Ilmaston kuumenemisen myötä sisävesien lämpötila on noussut ja jääpeitteinen aika lyhentynyt.

    Talviaikainen valunta ja talvitulvat ovat kasvaneet ja kevättulvat pienentyneet, mikä on lisännyt ravinteiden huuhtoutumista ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

    Jääpeitteen puuttumisella taas on merkittäviä vaikutuksia muun muassa vesistöjen hydrologiaan, ravinnekiertoihin ja lajien esiintymiseen.

    Metsätalouden vaikutus vesistöihin on aiemmin luultua suurempi. Metsäojitukset, tarpeettomat purojen perkaukset ja rantametsähakkuut saavat sekä kiintoaineet että ravinteet liikkeelle aiheuttaen vesien liettymistä, tummumista ja rehevöitymistä.

    Suurin kuorma tulee suometsistä. Iso uhka vesistöillemme ovat 1960- ja 70-luvuilla kiihkeiden ojitusaikojen myötä syntyneet, paraikaa päätehakkuuikään tulevat turvemaiden metsät.

    Vesien pilaamisen välttämiseksi niissä pitäisi siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, välttää kunnostusojituksia sekä jättää riittävät suojavyöhykkeet.

    Vesiä uhkaa myös uudenlaiset pistekuormittajat. Ennakoidun kaivosbuumin riskinä ovat lisääntyvät jätevesiongelmat. Akkumateriaalitehtaiden myötä on jo tiedossa lisääntyviä sulfaattipäästöjä.

    Nyt onkin viimeinen hetki laittaa kuntoon vesiensuojeluvaatimukset näiden osalta. Kaivosten jätevesien hallinta on oltava toimivaa ja uudenlaisten tehtaiden haitta-aineiden raja-arvot on määritettävä tiukoiksi.

    Puhdas vesi on kultaakin kalliimpaa. Kohdellaan vesiämme tämän mukaisesti.

    Kolumnin kirjoittaja on kansanedustaja (vihr.).
    Lisää aiheesta
    • Saimaannorppa.

      Eläimet ja kasvit | Norppakuolemat hätkähdyttävät – tätä entinen ympäristöministeri vaatii ratkaisuksi

    • Yleisöä Ilosaarirockissa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Unohtumattomia elämyksiä tarjoavat kesätapahtumat tuovat eloa ja työtä maaseudulle

    • Karjanlaidunnuksen ansiosta avoimina pysyneet perinnebiotoopit kasvavat helposti umpeen ja metsittyvät, ellei niitä hoideta.

      Maatalouden ympäristötoimet | ”Ministeri sooloilee, perinnebiotooppien määrästä oli yhdessä sovittu” ‒ vihreiden Mikkonen kritisoi Essayahin toimintaa

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä