Metsänomistaja toivoo (MT 12.12.), että liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkatiedot viranomaisten rekistereissä olisivat ajan tasalla. Siihen ei varmaan ole poikkinaista sanaa kenelläkään metsänomistajalla, konekuskilla, tehtaan pomolla tai metsän virkistyskäyttäjällä.
Hatunnosto hänelle, joka on perillä metsänsä luontoarvoista ja mitoittaa metsänkäyttönsä sekä omaa että luonnon hyvää ajatellen. Monelle meistä ei suhde metsään ole niin tiivis, vaan joudumme luottamaan metsäorganisaatioiden luontovastuuseen.
Ajantasaistus vaatii maastotöitä. Niihin viranomaisella ei ole enää velvoitetta eikä rahoitusta. Esiintymää ei voi todeta hävinneeksi vain sillä, ettei kukaan sen tilaa ole seurannut.
Metsään.fi-sivuilta löytyvä luontotieto vanhenee auttamatta. Julkisen metsätiedon keruun painotus on puustotiedoissa ja kaukokartoituksessa. Liito-oravan papanat eivät näy laserkeilausaineistossa.
Hakkuuoikeuden ostajalle lankeaa vastuu lain ja sopimusten noudattamisesta. Liittyykö urakkaan etukäteistä saapastelua työmaalla, papanoiden etsintää kevään korvalla ja luontoarvojen punnintaa päivänäöllä? Ei, vaan luontopaikkatiedot luetaan viranomaisrekisteristä, missä ne seisovat muistona vuosikymmenten takaisesta maastotyöstä.
Ratkaisu on sikäli turvallinen, että lakia valvova viranomainen ei ilmeisestikään voi vaatia metsänhakkaajalta parempaa luontopaikkatietoa kuin sillä itsellään on.
Sertifioinnin valvojan luulisi asiaan kyllä puuttuvan. Virallinen luontotieto on heikompaa kuin sertifioinnin alkuvuosina.
Kerätessään tilakohtaista metsävaratietoa keskittyy hallinto sen kaupallisesti ja yksityisesti merkitykselliseen osaan. Sillä puolella riittää tarjontaa muutenkin.
Palvellakseen metsänomistajia, metsiin perustuvia elinkeinoja ja kaikkia metsienkäyttäjiä hallinnon tulee järjestää myös luontotiedon keruu ja ylläpito ja saada tehtäväänsä riittävä rahoitus.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.