Kauneus on katsojan silmissä

Pääkaupungin mediassa on tänä keväänä kauhisteltu suomalaisen metsätalouden aiheuttamia raiskioita – kuinka rumaa jälkeä avohakkuussa syntyy.

Aika harvan katselijan mielestä aukko on erityisen kaunista katseltavaa. Mutta omassa mielikuvassani siinä on uuden alku. Jos metsästä huolehditaan, jo muutaman vuoden kuluttua maasta puskevat uudet puut.

Sen sijaan Ikaalisissa kuvattu, rahaston omistama yläharvennettu metsä oli minun silmissäni ruma: kuin pommin jäljiltä. En kyennyt kuvittelemaan, miten tuosta metsästä enää tulisi kelvollista kasvatettavaa. Ainoalta vaihtoehdolta tuntui lopunkin puuston hakkuu – ellei tuuli hoida asiaa sitä ennen – ja viljely. Kuitenkin jatkuvapeitteisyyttä kehutaan siksi, että se olisi maisemallisesti paras vaihtoehto.

Estetiikka ja viherpesu tuskin kuitenkaan ovat niitä perusteita, joiden vuoksi euroja tuijottava sijoitusyhtiö valitsee jatkuvan kasvatuksen. Tukkeja poimivasta hakkuusta kertyy heti paljon rahaa. Ja sitä varmasti tarvitaan, kun ensin on ostettu palstoja tekemällä huikeita hintatarjouksia. Kovilla hinnoilla pudotetaan kohteista kiinnostuneet muut ostajat kilpailusta.

Sitä voi ihmetellä, millaisia fakiireja sijoitusyhtiöiden miehet ovat. Pystyvätkö he kuvatunkaltaisella puuntuotannon tehokkuudella takomaan sijoittajille lupaamiaan kovia pitkän ajan tuottoprosentteja?