• Nöyristelemällä EU ajautuu vain Trumpin alusmaaksi − Brysselin on löydettävä jostain ryhtinsä

    Yhdysvaltain presidentin kanssa EU:n on oltava taloudellisessa edunvalvonnassa yhtä kova kuin Vladimir Putinin kanssa turvallisuuteen liittyvissä konflikteissa. Nöyristelemällä ja mielistelemällä unionia odottaa alusmaan kohtalo.
    Yhdysvaltain EU-maille asettamat tullit haittaavat myös metsäteollisuuden vientiä.
    Yhdysvaltain EU-maille asettamat tullit haittaavat myös metsäteollisuuden vientiä. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Politiikka
    1.8.202506:30
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin aikaansaama tullisopimus Euroopan kanssa alkaa muistuttaa modernia imperialismia. Nyt aikanaan siirtomaitaan riistäneet eurooppalaiset joutuvat mukaan peliin, jossa roolit alkavat vaihtua.

    Jo roomalaiset pystyivät aikanaan hallitsemaan imperiumiaan ”hajottamalla ja hallitsemalla”. Myös Afrikkaan kohdistuneen kolonialismin aikana samasta käytännöstä nähtiin useita muunnelmia. Kaupan tiukalla sääntelyllä on pystytty alistamaan siirtomaita palvelemaan isäntien kaupallisia ja teollisia intressejä.

    Yhteistä käytännöille on, että vahvempi osapuoli asettaa heikommalle säännöt, joita sen itse ei tarvitse noudattaa.

    Käytännöt eivät ole täysin vieraita kuluneen viikon tapahtumille, jossa EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen joutui pakotetun maireana kättelemään Trumpin esittämään diilin, koska ”parempaa ei ollut saatavissa”.

    Eurooppalaiset joutuvat nyt maksamaan 15 prosentin tullin Yhdysvalloille korvauksena markkinoille pääsystä. Amerikkalaisten ei tarvitse tätä maksaa EU-alueelle pääsystä. Osoituksena Yhdysvaltoin kyvystä hajottaa Eurooppaa, britit onnistuivat tekemään paremman 10 prosentin tullisopimuksen.

    Lisäksi eurooppalaisten on tulkittu sitoutuneen ostamaan Yhdysvalloista energiaa ja investoimaan sinne tavalla, joka ei täysin ole avautunut kenellekään.

    ”Käsittämättömän huonoksi sopimukseksi” EU:n suoritusta luonnehti valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), jolle kriitikon rooli EU-kriittisen puolueen puheenjohtajana muutenkin sopii.

    Ulkopolitiikkaa suvereenisti Suomessa hallitsevan kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo yritti ymmärtää EU-komissiota vetoamalla vakauden vahvistumiseen. Myös osa elinkeinoelämästä yrittää uskotella ainakin itselleen ennakoitavuuden parantuneen kansainvälisessä kaupassa.

    Kovin kummoinen näkijä ei tarvitse olla, jos ennustaa von der Leyenin johtaman komission joutuvan tulilinjalle sekä jäsenmaissa että EU:n parlamentissa. Myös Suomen EU-politiikasta vastaavat ministerit ovat asian kanssa varmasti ongelmissa.

    Tämä asia ei ole vielä tässä. Näin hampaattoman unionin jäseniä suomalaiset ja monet muutkaan eivät halua olla.

    Menneen maailman feodaali-herran tavoin Trumpilla on kuitenkin yksi valtti, joka saa eurooppalaiset nöyriksi. Hän myy suojelua pahaa maailmaa vastaan.

    EU-maat eivät edelleenkään ole riittävän vahvoja selvitäkseen omin voimin Venäjän uhasta.

    Menneen viikon näytös on kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, että EU:n on ryhdistäydyttävä. Trumpin kanssa on oltava kova taloudellisissa kiistoissa aivan samoin kuin Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa turvallisuutta koskevissa asioissa.

    Nöyristelemällä ja mielistelemällä Eurooppa ei nykyisessä maailmassa selviä. Tulleista ja muista sopimuksen yksityiskohdista neuvottelu käytännössä jatkuu. Trumpin maailmassa moni asia on kaupan kaiken aikaa.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa