• Lukijalta: Kevään 2027 jauhelihakisassa ratkaisee, kuka saa vasikan – ja mihin hintaan

    Elävien vasikoiden vienti voi tulevaisuudessa olla jopa vaikuttavampi keino tukea suomalaista maataloutta kuin elintarvikevienti, kirjoittaa Kalle Mattila.
    Vasikoita. Kuvituskuva.
    Vasikoita. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Kauppa
    28.4.202515:15
    Lukijalta
    Kalle Mattila

    Kevään jauhelihamarkkinoilla käy nyt todellinen kuhina. Teurastamot kilpailevat lehmien perässä, ja samalla katseet kääntyvät entistä tarkemmin vasikoihin. Hintapaineet, tuotannon murros ja kasvava kysyntä ovat saaneet aikaan liikehdintää, jota ei voi enää ohittaa.

    Varsinkin se, joka tuottaa vasikan, on nyt vahvoilla: kysyntä kasvaa, ja hinnasta voi – ja pitää – neuvotella.

    Erityisesti ulkomailla, kuten Baltiassa, suomalainen vasikka kiinnostaa. Eikä ihme: vasikka on Suomessa edelleen Euroopan hintatasoon nähden edullinen. Se herättää kysymyksiä. Miksi suomalainen tuottaja ei saa kunnollista korvausta? Miksi ketjun arvokkain osuus syntyy jossain muualla kuin alkutuotannossa?

    Nyt olisi aika ottaa vasikan vienti vakavasti. Elävien vasikoiden vienti voi tulevaisuudessa olla jopa vaikuttavampi keino tukea suomalaista maataloutta kuin elintarvikevienti. Eloeläinkauppa olisi suora tapa pitää suomalainen alkutuotanto hengissä – kirjaimellisesti. Vienti voi tarjota tuloja heti, ilman pitkää ja kallista kasvatusvaihetta.

    Ja huoltovarmuus? Sitä ei ylläpidetä ilman elävää alkutuotantoa.

    Ironista kyllä, sama vasikka, joka nyt lähtee halvalla ulkomaille, saatetaan parin vuoden päästä ostaa takaisin jauhelihana – kalliimmalla hinnalla. Mutta silloin sen ei tarvitse olla suomalaista, eikä siitä makseta suomalaiselle tuottajalle.

    Lehmän hinta on noussut hieman, mutta Suomi laahaa edelleen lähes kaksi euroa per kilo jäljessä Euroopan keskiarvosta. Joissain maissa lehmän hinta on jo korkeampi kuin suomalaisen sonnin. Se kertoo karulla tavalla, missä asennossa suomalainen lihantuotanto tällä hetkellä on.

    Lopuksi: muistakaa, lehmän myyjät – vaatikaa vasikasta oikea hinta. Se, joka saa ostaa lehmän tänä vuonna, saa todennäköisesti myös vasikan – ellei suunta muutu.

    Kalle Mattila

    Haukivuori

    Artikkelin aiheet
    vasikan vienti
    maatalous
    lihantuotanto
    alkutuotanto
    huoltovarmuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla