• Eduskunta eräille vain pomppulauta

    Mielipide
    15.8.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kansanedustaja Olavi Ala- ­ Nissilä (kesk.) on ehdottanut, että eduskunta laatisi eettiset säännöt siitä, kuinka kansanedustaja voi siirtyä muihin tehtäviin.

    Myös Euroopan neuvoston korruptionvastainen elin Greco on varoittanut Suomea niin sanotusta pyöröovi-ilmiöstä.

    Se tarkoittaa eturistiriitoja, joita voi syntyä, kun vaikuttajat siirtyvät julkiselta sektorilta yksityisten firmojen palvelukseen.

    Nykyisestä eduskunnasta on yrityksiin, järjestöihin ja julkisiin virkoihin loikannut kymmenen edustajaa, ja kolme on siirtynyt Euroopan parlamenttiin.

    On esitetty, ettei eduskunta saisi olla hollitupa, jossa tullaan vain käymään.

    Poliitikkojen ja keskeisten avustajien loikissa nähdään korruptoitumisen vaara. Ainakin osa nykypoliitikoista tuntuu edustavan lähinnä itseään.

     

    Yrjö Saraste

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    Olavi Ala-Nissilä
    pyöröovi-ilmiö
    korruptio
    poliitikot
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa