• Maa- ja metsätalouden tulevaisuus uhattuna

    Mielipide
    10.4.201902:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Muutaman päivän päästä ratkaistaan, ketkä Suomea johtavat seuraavat neljä vuotta. Viimeisimmät mielipidetiedustelut saivat minut kauhistumaan. Jos vaalitulos on sen suuntainen, seuraavan hallituksen kokoonpano on seuraava: SDP, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP, siis vahva enemmistöhallitus.

    Maa- ja metsätalouden osalta tulos olisi tuhoisa. Edellä kuvattu hallituksen kokoonpano tulisi toimeenpanemaan SDP:n vaaliohjelman tavoitteita. SDP on jo vuosia puhunut veropohjan laajentamisesta. Keskeinen osa tätä suunnitelmaa on kiinteistöveron ulottaminen metsiin ja peltoon. Pääomaveron korotus muutamalla prosentilla on myös valikoimassa.

    Suora lainaus SDP:n vaaliohjelmasta: ”Arvonlisäverosta tulee kestävää kehitystä tukeva veromuoto.”

    Ilmastonmuutosta torjutaan tuomalla mukaan ympäristöveroja. Kevyen polttoöljyn veron roimasta korotuksesta SDP:n puheenjohtaja kertoi tv:n vaalitentissä. Metsien hakkuiden rajoittaminen edellä mainitussa hallituksen kokoonpanossa on enemmistön tahto.

    Seuraava hallitus tulee johtamaan Suomen EU-politiikkaa. Uuden EU:n ohjelmakauden aluksi päätetään maa­taloustukien uudelleen jaosta.

    Eduskuntavaalit ratkaisevat maatalouden tulevaisuuden. Vain äänestämällä voimme vaikuttaa myönteisesti Suomen tulevaisuuteen. Edellä esitettyjen mahdollisten hallituspuolueiden vaaliohjelmat ovat hämmästyttävän samansuuntaisia. Merkittävin ero on suhtautuminen maahanmuuttoon.

    Antti TarkkalaOrivesi

    Artikkelin aiheet
    maa- ja metsätalous
    eduskuntavaalit
    SDP
    verotus
    ilmastonmuutos
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa