Metsälaissa vähän uutta

Verrattuna nykyiseen, metsänviljelyyn painostavaan lakiin esitys sisältää joitain parannuksia. Rajoitteet luontaisen uudistamisen käytölle on poistettu. Myös metsänuudistamiseen hyväksyttyjen puulajien valikoimaa on jonkin verran laajennettu; nyt lakikin hyväksyy, että kuusi voi kasvaa muuallakin kuin tuoreilla tai sitä ravinteikkaammilla kankailla.

Mutta muuten suurissa metsänkäsittelyn vapautumispuheissa on vähän villoja. Muun muassa jatkuvan kasvatuksen hakkuun hyväksyminen kasvatushakkuuksi on ainoastaan nykykäytännön toteamista.

Vaikka nykyinen metsäasetus asettaakin alaharvennuksen ensisijaiseksi kasvatushakkuun muodoksi, se sallii muun muassa”tasaikäisestä poikkeavan metsän kasvattamisen”, joka on myös peruste alittaa nykyiset kasvatushakkuun vähimmäispohjapinta-alat.

Vapauden sijasta enemmän uhkia tuovat ne asiat, joita ei ole lakiesityksessä. Kasvatushakkuun ja uudistushakkuun väliin on jäämässä ”harmaa vyöhyke”.

Jos kasvatushakkuun vähimmäispohjapinta-ala syystä tai toisesta alittuu, syntyy hakatulle alueelle metsänuudistamisvelvoite tiukkoine aikarajoineen. Ne ovat käytännössä samat, joita metsäkeskus jo nyt käyttää arvioidessaan metsänuudistamisalan riittävää taimettumista.

Nykyinen asetus antaa tällaisessa tapauksessa mahdollisuuden kohtuullistamiseen: uudistamisvelvoite on voimassa vain, jos ”uuden puuston aikaansaaminen on taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin puuston kasvattaminen edelleen”.

Esityksestä tämä lauseke on poistettu, laki on siis tältä osin huomattavasti tiukkenemassa.

Parhaimmassakin tapauksessa suuresti mainostettu metsien käsittelyn vapautuminen tulee olemaan ainoastaan nykykäytännön kirjaamista lakiin ja asetukseen.

Pahimmassa tapauksessa saamme nähdä metsienkäytön vapautumisen tarkoittavan ainoastaan laajempaa vapautta avohakkuisiin ja metsänviljelyyn kaiken muun unohtuessa.