Tuulivoimakolumnissa esitettiin virheellisiä väitteitä: ”Harhaanjohtaminen ei ole hyväksyttävää”

Silja Keränen kiinnittää kirjoituksessaan (MT 1.8.) huomiota harhaanjohtavaan argumentointiin tuulivoimasta.

Hän on oikeassa siinä, että pöytään lyödään maksimimäärä myllyjä, joita kaikkia ei rakenneta. Tällainen lähtötilanne aiheuttaa suuria kustannuksia ja työmäärää viranomaisille sekä turhaa työtä tuuliyrityksille ja maanomistajille sekä huolta asukkaille.

Harhaanjohtaminen ei ole hyväksyttävää. Kirjoituksessa mainittu 1 500 megawatin teho on käytännössä nettotehona vain 500 megawattia.

Tuulivoimaa ei ole tarpeen rakentaa lisää, ainakaan siinä määrin kuin nyt on suunnitteilla. Suomen sähköntuotannosta on jo nyt 90 prosenttia puhdasta ja olemme jo irtaantuneet Venäjän energiariippuvuudesta. Jokainen tuulivoimala tuodaan Suomeen ulkomailta. Suuri osa niiden osista valmistetaan Kiinassa ja Intiassa, joihin maihin me jätämme valmistuksen päästöt. Tuulivoiman ympäristötaselaskelmassa tulee myös ottaa huomioon kuljetukset, perustukset, pystytys, purkaminen, romutus ja kierrätys.

Fingrid joutuu investoimaan kantaverkkoon tuulivoiman takia 3 miljardia. Yhtiö on saanut tuulivoimaloiden liityntäkyselyjä jo 170 000 megawatin edestä. Jos kaikki olisivat 6 MW:n maatuulivoimaloita, niitä olisi 28 000. Tämä tarkoittaisi 42 000 hehtaarin hiilinielun häviämistä ja vielä suurempaa häviämistä huoltoteiden ja siirtolinjojen alta. Vaikka vain kolmasosa suunnitelluista voimaloista rakennettaisiin, niin hiilinielujen häviäminen on merkittävää ja toisin kuin avohakkuissa se on pysyvää.

Suomessa ei vastusteta uusiutuvaa energiaa. Suomen uusiutuvan energian osuus kokonaisenergian kulutuksesta on 44 prosenttia, Saksassa vain 18 prosenttia. Saksan energiakäänteen tärkeäksi osaksi kaavailtu tuulivoima on pettänyt. Epävarman ja ailahtelevan sähkön varaan ei kannata laskea.

Tuulivoimaloiden yhteensovittaminen asutuksen ja luontoarvojen kanssa on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Sen aiheuttamia ristiriitoja ei voida ratkaista kevyillä puolesta ja vastaan -argumenteilla. Hämmennystä herättää kirjoittajan maininta siitä, että tosiasioiden esille tuonti olisi äärimmäisen moraalitonta. Kirjoittaja sortuu itse ennakkoluuloihin, hämmentämään ja mustamaalaamaan kritiikkiä esittävät epäuskottavina luonnon tuhoajina ja öljy-yhtiöiden kätyreinä.

Hannu Heinonen

Metsänhoitaja