• Suomalainen nimi ei takaa kotimaisuutta

    Mielipide
    30.3.201507:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ruokakaupan suomalaiselta kuulostava tuotemerkki voi kätkeä taakseen tuontielintarvikkeen. Meidän suomalaisten syömistä kasvinsuojeluainejäämistä yli 90 prosenttia tuleekin tuontielintarvikkeista.

    Elintarviketurvallisuusselonteon mukaan saamme kasvinsuojeluaineiden jäämiä erityisesti hedelmistä ja tuontirukiista. Suomessa vilja kuivataan kuivureissa. Keski- Euroopassa kuivureita ei ole. Siellä vilja loppukuivataan pelloilla pakkotuleennuttamalla, eli tappamalla kasvuston elintoiminnot  glyfosaatti-hävitteellä.

    Jäämäriski kasvaa myös geenimuunneltujen kasvien käytön myötä. Biokemiajätti Monsanto on patentoinut liudan glyfosaattia sietäviä kasveja.

    Tämä merkitsee sitä, että käytännössä geenimuunneltuja kasveja jalostetaan kestämään oman kehittäjänsä valmistamaa kaikki muut kasvit tappavaa myrkkyä. Irvokasta.

    Hiljattain julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Maailman terveysjärjestön WHO:n syöpätutkimustoimisto luokittelee glyfosaatin ”todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi”. Glyfosaattia sietävää, geenimuunneltua soijaa ei pystytä enää erittelemään muusta.

    Joutsenlippumerkki kertoo, että ruuan alkuperä on Suomessa. Merkki on toistaiseksi ainoa tae ruuan kotimaisuudesta.

    Tuttu suomalaiskansallinen nimi tai tuotemerkki voi johtaa kuluttajaa harhaan. Henkilökohtaisesti en hyväksy hämäävää mielikuvamarkkinointia enkä alkuperän häivyttämistä tuotemerkkien taakse.

    Anne Kalmari

    kansanedustaja ja -ehdokas (kesk.)

    eduskunnan ruokaryhmän puheenjohtaja

     

    Artikkelin aiheet
    kotimaisuus
    elintarvikkeet
    glyfosaatti
    geenimuunnellut kasvit
    ruokaturvallisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa