• Tavallisen suomalaisen verotus on nyt kiristetty kovimmaksi vuosikymmeneen

    Keskusta haluaa pelastaa palvelut, tuplata talouskasvun ja tehdä politiikkaa tavalla, joka tuo kansaa yhteen eikä revi sitä, kirjoittaa Antti Kaikkonen kolumnissaan.
    Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Politiikka
    28.3.202506:00
    Kolumni
    Antti Kaikkonen

    Epävarmoina aikoina epätoivosta, surkuttelusta tai kinaamisesta ei ole hyötyä. Nyt tarvitaan tekemisen meininkiä, olennaiseen keskittymistä ja yhteistyötä.

    Maailmalla tuulee ja tapahtuu. Korona, Ukrainan sota ja Trump ovat opettaneet, että mitään ei kannata pitää itsestään selvänä.

    Kaikkia maailman ongelmia me suomalaiset emme voi ratkaista. Mutta voimme tehdä maastamme mahdollisimman toimivan ja säänkestävän.

    Olen kiertänyt Suomea laajasti viime kuukausina. Oma työkenttä on samalla tullut selväksi. Ihmisten murheet ja toiveet ovat aika samanlaisia kautta maan.

    Yhtä huolestuttavat konkurssiennätykset ja pahin työttömyys yhdeksään vuoteen. Riittäkö töitä, jos tämä meno jatkuu?

    Toista huolestuttavat hallituksen kovat leikkaukset suomalaisten peruspalveluihin. Saavatko iäkkäät vanhemmat hyvää hoitoa, jos tämä meno jatkuu?

    Ja kolmatta se, että tavallisen suomalaisen verotus on tälle vuodelle kiristetty kovimmaksi vuosikymmeneen. Riittävätkö rahat, jos tämä meno jatkuu?

    Ja aika moni on myös huolissaan siitä, että Amerikan meininkiä tuodaan Suomeenkin. Sosiaalinen media on pullollaan öyhöttäjiä, jotka yrittävät repiä ihmisiä toisiaan vastaan. Riitaa keksitään milloin mistäkin asiasta, vaikkapa lasten lautapeleistä.

    Aika moni on myös huolissaan siitä, että Amerikan meininkiä tuodaan Suomeenkin.

    Moni miettii vaalien lähestyessä, keskittyvätkö päättäjät nyt olennaiseen. Ja syystä.

    Oma kantani on, että nyt pitää vaikuttaa suomalaisten tärkeimpiin asioihin. Osaamisen, välittämisen ja ahkeruuden resepti ei ole vanhentunut mihinkään. Näihin asioihin keskittyviä ihmisiä tarvitaan myös kuntien ja hyvinvointialueiden päätöspöytiin.

    Me keskustalaiset näemmä Suomen kasassa pitämisen niin, että paketin pitää olla vahva sekä ulkoa että sisältä. Ruokaa ja energiaa tarvitaan omasta maasta. Suomen rajojen koskemattomuus pitää taata kaikissa tilanteissa. Ja niin pitää myös Suomen sisäinen eheys.

    Luottamus ja turvallisuus on pohja, jolle rakennetaan koti, yritys ja tulevaisuus.

    Siksi haluamme pelastaa palvelut ja tuplata talouskasvun. Ja tehdä politiikkaa tavalla, joka tuo kansaa yhteen eikä revi sitä.

    Tämä kaikki pitää tehdä tavalla, jossa koko Suomi pidetään mukana. Ja tavalla, joka rakentaa luottamusta perustaa perhe, perustaa yritys, rakentaa koti ja katsoa tulevaisuuteen epätoivon sijaan toiveikkain mielin.

    Emme aio antaa periksi. Nykymenolle ja laitojen kohkaamiselle on vaihtoehto.

    Jos olet sitä mieltä, että talouskasvu pitää tuplata, vaihda keskelle.

    Jos olet sitä mieltä, että suomalaisten tärkeimpien palvelujen alasajo pitää lopettaa, vaihda keskelle.

    Ja jos uskot, että Suomen menestystarinan perustuu jatkossakin siihen, että voimme luottaa toisiimme ja isänmaahamme, vaihda keskelle.

    Kolumnin kirjoittaja on keskustan puheenjohtaja.
    Artikkelin aiheet
    verotus
    Keskusta
    talouskasvu
    Antti Kaikkonen
    suomalainen politiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa