• Pelottavaa vallan keskittämistä

    Mielipide
    12.5.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Solidaarisesti jotkut maksavat ja solidaarisesti toiset ottavat rahat EU:n elpymisrahastosta. Myös Suomi saa, mutta vain kolmasosan maksamistaan. Ja rahojen käyttö pitää vielä hyväksyttää muualla. Pelottavan keskusjohtoista.

    Palautettavalla määrällä hyväksytään tuotettavaksi vain sitä, mistä on päätetty Suomen ulkopuolella. Suomen kilpailukyky perustuu omaan osaamiseen sekä ylpeyteen siitä, että Euroopan reunallakin kyetään omillaan olemaan maailmassa mukana.

    Jos muut alkavat määrätä, ne tekevät sen omista lähtö­kohdistaan omaa etuaan hakien. Vaarana on Suomen kilpailu­kyvyn heikkeneminen. Tuottavuuden kasvun varaan rakennetaan toimivaa tulevaisuutta. Lähtökohtana on eurooppalaisten tarpeiden tyydyttäminen – ei se, että hyväksymme toiset rajaamaan toimintojamme. Tilanne on epätoivoinen, jos joudumme hakemaan päätöksiä kilpailijoillamme. Turha luottaminen ei ole viisasta.

    Jos päätösvaltaa viedään – jopa keskinäisiä sopimuksia rikkoen – silloin kannattaa jopa vastustaa.

    Veli Viitala

    DI

    Espoo

    Artikkelin aiheet
    EU elvytysrahasto
    valta
    Suomen kilpailukyky
    EU politiikka
    vallan keskittäminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja