• Tiloilla tehdään pitkää päivää

    Mielipide
    20.6.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuus (15.6.) kirjoitti Työtehoseuran (TTS) ja Työterveyslaitoksen tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin kohtuullista työmäärää maatiloilla. Kirjoitus on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan, mikä on hyvä asia.

    TTS on julkaissut aiheesta lehdistötiedotteen (

    Jotta vältytään väärinkäsityksiltä sen suhteen, mitä oikeastaan suosittelemme ja millä perusteilla, kehotamme lukemaan ainakin alkuperäisen lehdistötiedotteen.

    Tutkimuksemme perimmäisenä tarkoituksena oli saada viljelijät itse pohtimaan omaa työmääräänsä ja sen järkevyyttä (muun muassa kiistattomia vaikutuksia terveyteen ja turvallisuuteen) ja eri mahdollisuuksia sen järkevänä pitämiseen.

    Työtehoseura ei ole ollut sanomassa, kuinka paljon viljelijät saavat tehdä töitä (niitä kun maatiloilla riittää), vaan että omaa tuotantoa, sen prosesseja ja vakiintuneita toimintatapoja kannattaa tarkastella kriittisesti ja mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti kehittää niitä.

    Vaikka maatalousyrittäjän työssä onkin paljon positiivisia, kuormitukselta suojaavia tekijöitä (jotka tuomme myös raportissa esille), tosiasia on, että moni maatalousyrittäjä tekee tällä hetkellä töitä jaksamisensa rajoilla ja terveytensä kustannuksella. Näitä näkökulmia tuotiin ansiokkaasti esille lehden pääkirjoituksessa (MT 18.6.).

    Tutkimusraportissa on esitelty erilaisia keinoja, joilla omaa työmäärää voidaan hallita. Osa niistä on yleisessä käytössä, osa vähemmän yleisesti.

    Kokonaan toinen asia on sitten, miten näitä työn organisoinnin keinoja pystytään maatiloilla vallitsevassa taloudellisessa ja maatalouspoliittisessa tilanteessa käyttämään. Siihen tällä tutkimuksella ei otettu kantaa eikä se rahoituksen puitteissa olisi ollut mahdollistakaan.

    Maatalousyrittäjien tuotteistaan saamaa hintaa ja sitä kautta yrityksen kannattavuutta pitäisikin pystyä korottamaan, jotta tiloilla olisi paremmat mahdollisuudet käyttää esimerkiksi ulkopuolista työvoimaa, on se sitten urakointia tai palkattuja työntekijöitä.

    Tällä hetkellä nenä pidetään pinnalla monella tilalla tinkimällä omasta vapaa-ajasta ja tekemällä pitkää päivää.

    Mutta onko se pidemmällä aikavälillä kestävää yrittäjän ja yrittäjäperheen hyvinvoinnin kannalta, siitä halusimme tällä tutkimuksella ja julkitulolla herättää keskustelua.

    Toivottavasti se herättää keskustelua myös maataloustuotteiden ja tuotantopanosten hinnoista sekä maataloustukipolitiikasta päättävillä tahoilla.

    Markku Lätti

    Janne Karttunen

    TTS –Työtehoseura

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maatilat
    työhyvinvointi
    tutkimus
    Työtehoseura
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa