Uljas amaryllis

Näihin aikoihin kukkakaupoissa voi nähdä koko amaryllisten räiskyvän väriskaalan. Tarjolla on punakukkaisia, valkeita, raikkaan raidallisia ja hempeään roosaan taittuvia kukintoja. Osalla kukista kellot ovat kerrannaisia, osalla niin kookkaita, että tuntuu lähes mahdottomalta, kuinka lautasen kokoinen, hohtava kukinto on voinut kasvaa esiin ruttuisesta sipulista.

Kukkivan amarylliksen hoito on varsin vaivatonta. Kasvia kastellaan ja huolehditaan, että sen komea kukinto ei pääse kaatumaan. Kukinnon korkeutta voi hillitä säilyttämällä amaryllistä öisin viileässä ja nostamalla se päivien ajaksi mahdollisimman valoisalle paikalle. Tukikeppiä tarvitaan silti lähes aina. Kukkivaa amaryllistä ei ole tarpeen lannoittaa.

Ensimmäisen kukkavarren kuihduttua sipulista kasvaa useimmiten vielä toinen, joten amaryllis kaunistaa kukkaikkunaa koko joulunpyhien ajan. Kaikkein suurimmista sipuleista voi kasvaa esiin vielä kolmaskin kukkavarsi.

Kukkien kuihduttua amaryllistä voi kasvattaa kukkaikkunalla muiden huonekasvien tavoin. Jos haluaa kokeilla sen uudelleen kukittamista, on kuitenkin syytä varautua siihen, että paljon kokenut sipuli ei kuki uudelleen heti seuraavana jouluna.

Useimmiten kotona kasvatetut amaryllikset puhkeavat kukkaan keväisin.

Joulun jälkeen amarylliksen otollisin paikka on valoisa eteläikkuna, missä olosuhteet vastaavat eniten sen trooppisia kotiseutuja. Maaliskuusta alkaen amaryllistä lannoitetaan noin kerran viikossa. Vahva typpilannoite saa lehdet kasvamaan usein turhankin pitkiksi, joten kaupan valikoimista kannattaa etsiä kaliumvoittoinen tuote. Kesän ajan amaryllis viihtyy parhaiten ulkona.

Syyskuun alussa sipulin kastelu lopetetaan, ja amaryllis saatetaan lepoon säilyttämällä sipulia kahden kuukauden ajan pimeässä ja viileässä, 10–15 asteen lämmössä. Tänä aikana kasvi virittyy uuteen kukintaan.

Levon päätyttyä ruukku nostetaan takaisin valoon. Amaryllista kastellaan kuitenkin ensimmäisen kerran vasta kun kuivuneen sipulin keskeltä on alkanut pilkistää esiin uutta kasvua.