• Suomen kaivokset on kansallistettava

    Annamme rahaa muille ja vielä maksamme siitä.
    Mielipide
    17.7.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Suomesta on juuri löytynyt merkittävä skandium-esiintymä ja luulenpa että tämäkin, esimerkiksi matkapuhelimissa käytettävä mineraali, siirtyy ulkomaisten kaivosyhtiöitten hyödyksi.

    Suomella on paha tapa luovuttaa varantonsa pois suomalaisilta, ja Suomea onkin nimitetty Pohjolan Kongoksi. Muutama vuosi sitten kanada­laista kaivosyhtiötä johtava ulkomaalainen henkilö kehui Suomen olevan eräs maailman parhaista maista ulkomaalaisille yhtiöille. Sillä hän tarkoitti, että Suomi omalla kustannuksellaan etsii malmit, tutkii niitten käyttöarvon ja pikkurahasta antaa malmit muualta tuleville yhtiöille.

    Lisäksi Suomi avustaa vero­rahoilla ulkomaista yhtiötä aloittamaan malmin louhinnan, ja kansainvälisiä yhtiöitä tunne­tusti verotetaan vähemmän kuin kotimaisia.

    Menee yli ymmärryksen, miksi näin menetellään; annamme rahaa muille ja vielä maksamme siitä. Joku järjes­telystä hyötyy, mutta eivät suomalaiset.

    Mahdollisesti syy on turvallisuuspoliittinen. Hallitus olettaa, että jos ulkomaisilla firmoilla on Suomessa omaisuutta, ulkomaiset hallitukset helpommin ovat tulevassa sodassa Suomen puolella.

    Ehkä totuus on raadollisempi: ulkomaisia kaivos­yhtiöitä edustavat paremmat lobbarit kuin suomalaisia.

    Suomen kaivokset pitäisi kansallistaa eli ottaa Suomen haltuun. Mineraaleista on maailmassa kasvava pula, ja jos perustetaan suomalaisia kaivoksia, niitten osakkeista tulisi helposti kauan etsitty ”kansanosake”, jollaisia lähes jokaiselta muutama löytyisi.

    Joku saattaa olla sitä mieltä, että ulkomaiset kaivosyhtiöt työllistävät suomalaisia. Tämä voi tällä hetkellä olla totta, mutta kansainvälistyvässä maailmassa työvoima keikkailee siellä täällä. Jo nyt esimerkiksi rakennustyöväestä suuri osa on ulkomaalaisia pätkä­työläisiä.

    Kannattaa muistaa vanha sanonta: ”Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa”.

    Esa Paloniemi

    Kellon Kiviniemi

    Artikkelin aiheet
    kaivostoiminta
    kansallistaminen
    luonnonvarat
    Suomi
    ulkomaiset yhtiöt
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle