Äänestäjille palautusoikeus, jos tuote ei vastaa pakkausmerkintöjä

Viime päivien kohut hallintarekisterin ympärillä antavat aiheen pohtia politiikan rehellisyyttä ja avoimuutta. Me kaikki teemme tahattomia virheitä ja laiminlyöntejä, joten kiviä ei kannata vielä keräillä.

Mutta missä menee satunnaisen virheen ja systemaattisen harhaanjohtamisen ja suoranaisen valheen raja?

Kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi, jossa pitää noudattaa avoimuutta ja rehellisyyttä. Oikean ja väärän rajaa ei pitäisi siirrellä tilanteiden ja omien tarkoitusperien mukaan.

Toimitaanko silloin rehellisyyden rajamailla, jos pyritään ohjailemaan huomiota pois kielteisistä vaikutuksista ja painotetaan yksipuolisesti hyviä puolia? Tai jätetään oleellista tietoa kertomatta?

Iso-Britanniassa valehteluun, tietoiseen harhaanjohtamiseen tai skandaaleihin syyllistynyt poliitikko joutuu eroamaan. Siellä ministeri eroaa vapaaehtoisesti, mikäli yleinen mielipide siihen pakottaa. Sitä on parlamentarismi. Jos ei nauti luottamusta, pitää erota.

Entä meillä? Kohua yleensä seuraa epämääräinen lista selityksiä muistamattomuudesta, virheellisistä tiedoista ja vastustajan mustamaalaamisesta.

Poliitikot ovat asemansa saaneet luottamuksen osoituksena. Perustuuko se näyttöön vai taitavasti rakennettuun mielikuvamainontaan? Erityisen ikävää on jos käytetään retoriikkaa, joka perinteisesti herättää luottamusta.

Demokratian perusajatus on, että valta on viime kädessä kansalla, joka kontrolloi valtaapitävien toimia. Mitkä ovat ne kontrollin keinot, joita kansalaiset voivat käyttää?

Vai annammeko toiminnalle hiljaisen siunauksen vaikenemalla? Entä pitäisikö äänestäjillä olla palautusoikeus, mikäli pakkausmerkinnät eivät täsmääkään ja sisältö onkin jotain aivan muuta?

Jos kansalaisilta menee luottamus päättäjiin ja he toteavat etteivät voi asiaan vaikuttaa, niin vaarana on kääntyminen yhteiskuntaa vastaan.

Päättäjät, jotka käyttävät luottamustehtäväänsä oman asemansa pönkittämiseen, valehtelevat tai syyllistyvät suoranaiseen petokseen, antavat myös huonon esimerkin.

Suomi on toistaiseksi yksi vähiten korruptoituneista maista. Perinteiset arvot, kuten rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, ovat olleet sekä kunnon kansalaisen että luotettavan virkamiehen tunnusmerkkejä.

Arvoyhteiskuntamme on kuitenkin muuttumassa. Se näkyy kielenkäytössäkin, puhutaan totuuden muuntelusta eikä valehtelusta.

Toimiva yhteiskunta rakentuu luottamukselle. Luottamus pohjautuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä siihen, että kaikki noudattavat yhdessä laadittuja sääntöjä.

Kaikille päättäjille sopisi motto: oikeudenmukaisuuden pitää toteutua silloinkin, kun se on omien etujen vastaista. Sellaisen päättäjän uudelleenvalintaa kannatan.