• Petoarmeija suurin syy kanalintujen katoon

    Kanalintu­kadon syitä on katseltu vihreillä silmälaseilla.
    Mielipide
    17.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Heikki Helle antoi lausunnon (MT 5.5.), jonka mukaan säät ovat ainoa tekijä kanalintu­katoon. Kanalintuja pitkään seuranneina näyttäisi siltä, että jutun tapauksessa kanalintu­kadon syitä on katseltu vihreillä silmälaseilla ja siksi myös haluttu sivuuttaa muut asiaan vaikuttavat seikat. Varmaa on, että katoon vaikuttavat monet muut asiat.

    Kanahaukan on todettu tappavan esimerkiksi riekkokannasta lähes 70 prosenttia ja muusta kanalintukannasta varmasti saman verran.

    Oman seurantamme mukaan esimerkiksi peltopyykannan talvihävikki on noin 80 prosenttia, siitä suurin osa kanahaukan tekemiä tuhoja.

    Kannattaa myös muistaa, että kaikki muutkin petolinnut on rauhoitettu tekemään tappojaan kaikessa rauhassa.

    Lisäksi on syytä muistaa neli­jalkaisten petojen armeijakunta, joista pahimmat tuhoajat on täysrauhoitettu. Petoarmeijan edustajista mainittakoon muutamia: supi, kettu, mäyrä, näätä, ilves, ahma, susi, karhu.

    Jokainen varmasti tajuaa, että tuollaisen petoarmeijan seassa alkuviikot maassa kulkevien kanalintupoikasten elämä on erittäin epävarmaa. Se perustuu oikeastaan vain hyvään onneen. Niiden säilyminen hengissä on nykyisen petopolitiikan seurauksena vain sattumaa.

    Säille emme voi mitään, mutta varmasti on syytä ryhtyä purkamaan niin siivekkäiden kuin nelijalkaisten petojen täysrauhoituksia.

    Se olisi koko luomakunnan etu.

    Jaakko Hakola

    Martti Mannersuo

    Ilmajoki

    Artikkelin aiheet
    kanalintukato
    petopolitiikka
    kanahaukka
    petoeläimet
    luonnonsuojelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa