• Kotimainen viljelty kala olisi kestävä ratkaisu – kalatalous pitäisi nostaa ruokapolitiikan keskiöön

    Kalanviljelijät ovat pitkään olleet valmiita tuotantomäärien kasvattamiseen, ja kuluttajat haluavat lisää kotimaista kalaa.
    Kalankasvatuslaitos Kustavissa. Kuvituskuva.
    Kalankasvatuslaitos Kustavissa. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino
    Mielipide|Maatalous
    24.5.202206:00
    Lukijalta
    Heikki Mäkinen

    Luken, Syken ja Metsähallituksen Kalavaltio-hankkeessa etsitään uusia alueita kalankasvatukselle valtion merialueilta. Hankkeen nimi antaa aiheen miettiä, miksi Suomi ei jo ole kalavaltio. Alle viidesosa syömästämme kaupallisesta kalasta kun on enää kotimaista.

    Muualla kalankasvatusta pidetään vihreänä alana ja kasvuvauhti on huimaa. Suomessa kasvua ei ole saatu aikaiseksi. Me käytämme jatkuvasti enemmän ulkomaista kalaa. Se on kansantaloudellisesti kestämätöntä.

    Nykyaikainen kotimainen kalankasvatus on luonnon ehdoilla tapahtuvaa toimintaa. Ala on tehnyt hartiavoimin työtä kuormituksen pienentämiseksi ja myös onnistunut siinä. Osuus kokonaiskuormituksesta on vain noin yhden prosentin luokkaa.

    Myös ympäristöjärjestö WWF on hyväksynyt kotimaisen kasvatetun kirjolohen ja siian suositeltavien kalojen listalleen. Ympäristöpolitiikassa ei silti ymmärretä, että kotimainen kalankasvatus on jo kestävää toimintaa. Luutuneet asenteet muodostavat luvituksessa pullonkaulan.

    Kotimaisen kalan edistämisohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa vesiviljelyn vuotuinen kokonaismäärä 50 miljoonaan kiloon. Se olisi yli kolminkertaisesti nykyiseen verrattuna. On valitettavaa, että päätösvaiheessa ohjelman tavoite siirrettiin vuoden 2027 sijasta vuoteen 2035.

    Konkreettiset toimet kotimaisen kalankasvatuksen lisäämiseksi on aloitettava nyt. Visioita ja ohjelmia on ollut aivan riittävästi. Jo vuonna 2009 vahvistettu Vesiviljelyohjelma 2015 tähtäsi tuotannon kasvuun. Vuonna 2014 vahvistettu Vesiviljelystrategia 2022 puolestaan päivitettiin hiljattain vuoteen 2030. Käytännössä vain tavoitevuosia on siirretty eteenpäin.

    Hallitusohjelmaankin sisältyvä luvituksen kehittämistyö on toimeenpantava kiireellisesti. Elinkeinopolitiikka on nostettava ympäristöpolitiikan rinnalle, jotta kasvutavoitteissa päästään eteenpäin.

    Kalanviljelijät ovat pitkään olleet valmiita tuotantomäärien kasvattamiseen, ja kuluttajat haluavat lisää kotimaista kalaa. Luken selvityksen mukaan kalaisa ruokavalio vähentäisi jopa 30 prosenttia ruoan ilmastovaikutuksia. Se olisi lisäksi paras ravitsemuksellisesti ja kohentaisi kansanterveyttä. Kotimaisen kalankasvatuksen lisääminen toisi myös lisää työtä ja verotuloja.

    Kaikki järkisyyt puoltavat kotimaisen kalatalouden nostamista ruokapolitiikan keskiöön.

    Heikki Mäkinen

    elinkeinopoliittinen asiantuntija

    Suomen Kalankasvattajaliitto ry

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen