Asiantuntijalta: Kohtuuhintainen asuminen maaseudulla nostettava laajaan keskusteluun

Valtakunnallinen asuntopolitiikka on jo pitkään painottunut kasvukeskuksiin. Valtaosa julkisesti tuetusta asuntotuotannosta kohdistui vuonna 2024 niille kaupunkiseudulle, joiden kanssa valtiolla on maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat MAL-sopimukset. Lähes puolet valtion tukemasta asuntotuotannosta suuntautui pääkaupunkiseudulle.

Rakentaminen on kohdistettu alueille, joilla asunnoille ennakoidaan olevan pitkäaikaista tarvetta. Maaseutu on jäänyt sivuun.

Aiemmista hallituksista poiketen Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa ei tosin painoteta kohtuuhintaisten asumismahdollisuuksien turvaamista edes kasvukeskuksissa, vaan tavoitteena on valtion tukeman asuntotuotannon hallittu vähentäminen.

Julkisesti tuettujen vuokra-asuntojen tuotantomäärien arvellaan lähivuosina puolittuvan. Asumisoikeusasuntojen rakentaminen päättyy tämän vuoden lopussa kokonaan.

Asuntopolitiikan myötä myös kohtuuhintaisen vuokra-asumisen rooli maaseudulla jää edelleen vaille huomiota. Asuntopoliittisessa keskustelussa ei tule esiin, että maaseudulla asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä eli runsas neljäsosa koko Suomen asukkaista.

Maaseutupolitiikassa asumista käsitellään puolestaan vain haja-asutusalueiden punaisina tupina ja perunamaina osana viihtyisää kulttuuriympäristöä.

Maaseututaajamiin rakennettiin varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla paljon kunnallisia vuokra-asuntoja.

Muuttoliikkeen sekä väestön vähenemisen ja ikääntymisen takia etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuissa maaseutukunnissa asuntojen käyttöaste jää monin paikoin jo varsin alhaiseksi. Tarjolla on liikaa isoja perheasuntoja ja osa asunnoista sijaitsee kaukana palveluista.

Omakustannusperiaate nostaa maaseudulla valtion tukemien asuntojen vuokrat usein yksityistä tarjontaa kalliimmaksi, mikä lisää osaltaan asuntojen vajaakäyttöä.

Väestön väheneminen ei tarkoita kuitenkaan kuntien elinvoiman hiipumista.

Vaikka yhteiskunnan tukeman vuokra-asunnon asukas maaseudulla on tyypillisesti yksinelävä ikäihminen, tarvitaan asuntoja edelleen myös muille väestöryhmille. Itsenäistyvät nuoret ja työn perässä muuttavat aikuiset suosivat vuokra-asuntoja.

Tarvetta laadukkaalle ja lähellä palveluja sijaitsevalle kohtuuhintaiselle asumiselle siis on, mutta asuntojen kysyntä ja tarjonta tulee saada tasapainoon.

Vastuu asuntokannan sopeuttamisesta kulloiseenkin tarpeeseen on korostetusti paikallistasolla eli kunnissa ja vuokrataloyhtiöissä. Toisaalta tiedetään, että vaikeudet koskevat koko laajaa kuntakenttää.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana aihepiiriin on toki kiinnitetty hallitusohjelmissa ja lukuisissa työryhmissä huomiota: selvityksiä on edellytetty ja uusia konsepteja peräänkuulutettu. Ratkaisua vuokra-asumisen ongelmiin väestöltään vähenevissä kunnissa ei ole kuitenkaan löydetty.

Toimivien keinojen puuttuminen ei tule yllätyksenä, sillä tutkittua tietoa pienten paikkakuntien asumisesta ei ole. Maaseututaajamien ja seutukaupunkien asumiseen liittyvää tutkimusta tarvitaan nopeasti.

Myös määrätietoista työtä ja harkittuja toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi kaivataan.

Asumisesta ei keskustella paikallistasolla riittävästi eikä maaseutukunnissa useinkaan ole asuntopoliittista ohjelmaa tai muuta konkreettista strategiaa. Asiat etenevät ja toimenpiteet toteutuvat parhaiten huolellisesti asetettujen tavoitteiden kautta.

Myös valtakunnallisen asuntopolitiikan tulee vahvistua ja terävöityä merkittävästi.

Nykyisen vetäytymisajattelun sijaan tarvitaan todellisia valtakunnallisia linjanvetoja ja kehittämisohjelmia sekä riittävästi keinoja asuntokannan kehittämiseen ja sopeuttamiseen. Asumiseen liittyvät kysymykset ratkeavat harvoin itsestään tai odottamalla.

Yhteiskunnan tukemat vuokra-asunnot muodostavat kasvukeskusten tapaan myös pienemmillä paikkakunnilla merkittävän kokonaisuuden.

Jo nyt asukkaiden väheneminen on vienyt yksittäisiä vuokrataloyhteisöjä taloudellisiin vaikeuksiin.

Eri yhteyksissä on aiheellisesti nostettu esiin huoli tilanteesta, jossa paikkakunnalla ei ole lainkaan julkisesti tuettua asuntotuotantoa. Miten sosiaalinen asuminen tällöin järjestetään? Ratkaisujen viipyminen herättää kysymyksen: kiinnostaako kirkonkylien ja pienten kaupunkien asuntotilanne ketään?

Kari Leinamo

FM, tutkija

Teppo Forss

FT, toimitusjohtaja

TVT Asunnot Oy