• Ympäristöministeriö valmistelee uusia luonnonsuojelualueita sidosryhmien kanssa

    Mielipide
    11.11.201106:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuudessa on kirjoitettu metsästyksestä luonnonsuojelualueilla (MT 7.11. ja 9.11.). Ihmetellä täytyy lehden rajuja väitteitä.

    Valtion maille ollaan perustamassa uusia luonnonsuojelualueita. Tämä tapahtuu laajalla säädösvalmistelulla, joka on juuri käynnistymässä. Prosessi on vasta aluillaan, eikä yhdestäkään alueesta ole vielä tehty päätöstä. Lausunnoilla ovat olleet luonnokset Suomussalmelle perustettavista suojelualueista. Niihin ei ole sisältynyt metsästystä koskevia rajoituksia.

    Ympäristöministeriö tekee perustamisasetukset avoimesti, ja ottaa lain valtuussäännösten puitteissa huomioon alueille kohdistuvat erilaiset intressit. Asetuksia tullaan valmistelemaan tiiviissä yhteistyössä esimerkiksi metsästys- ja luonnonsuojelujärjestöjen sekä kuntien kanssa. Kuulemiset hoidetaan asianmukaisesti, kun aika on oikea.

    Luonnonsuojelualueita voidaan nyt ryhtyä perustamaan, koska luonnonsuojelulakiin täsmennettiin tämän vuoden alussa sitä koskevat periaatteet. Kyse on valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien toteuttamisesta. Nyt tehtävät päätökset eivät koske jo olemassa olevia luonnonsuojelualueita.

    Suurin osa lähivuosien aikana perustettavista luonnonsuojelualueista sijaitsee Pohjois-Suomessa metsästyslain 8 §:n määrittämällä alueella. Näillä alueilla metsästys tulee olemaan pääsääntöisesti sallittua. Etelä-Suomessa sijaitsevilla alueilla metsästäminen taas on pääsääntöisesti kiellettyä.

    Sekä etelässä että pohjoisessa perustamisasetukseen voidaan tehdä tapauskohtaisen harkinnan perusteella metsästyksen sallivia tai kieltäviä poikkeuksia. Alkamassa olevan säädösvalmistelun yhtenä tehtävänä on näiden poikkeusten määrittely. Kaikille luonnonsuojelualueille metsästys ei sovi, vaikka kokonaisuutena uusi luonnonsuojelulaki onkin metsästyksen suhteen aiempaa lakia sallivampi.

    Sekä luonnonsuojelulla että metsästyksellä on oma tärkeä roolinsa luonnon kiertokulussa. Näin ajatellaan myös ympäristöministeriössä.

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    Ympäristöministeriö
    metsästys
    luonnonsuojelualue
    säädökset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa