• Monipuolisen lähienergian aika on nyt ‒ Meidän on hyödynnettävä EU:n vihreän siirtymän rahoitus

    Kun pääsemme eroon fossiilisesta energiasta, ovat kustannukset ennustettavampia ja näin hidastuu inflaatiota kiihdyttävä kustannusten nousukierre.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Energia
    28.5.202207:00
    Yliö
    Jari Varjotie & Tapio Tuomi

    Tällä hetkellä vallitsee laaja yhteisymmärrys, että energian hintojen nousu on pidemmän ajan kehityksen tulos. Energian hintojen nousun taustalta löytyvät koronan alkuajan virheelliset arviot yleisestä kulutuksen vähentymisestä. Tämän – jälkikäteen arvioituna virheellisen – arvion perusteella tehtaat vähensivät kapasiteettiaan.

    Lisäksi koronan vaikutusten kautta tuotantokapasiteettia leikkaantui maailmalla muutenkin muun muassa sairauspoissaolojen ja myös Kiinan tiukkojen sisäisten rajoitusten takia.

    Kun kysyntä ei laskenutkaan, maailman tehtailla yritettiin nousta kysynnän tasolle. Tästä seurauksena olivat komponenttien ja materiaalien saatavuusongelmat, logistiikkahaasteet sekä energian hintojen lähteminen nopeaan nousuun jo kesästä 2021 alkaen. Oman lisänsä sähkön hintaan Suomessa on tuonut kasvanut siirtokapasiteetti Pohjoismaista manner-Eurooppaan.

    Tämän lisäksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti rajusti energian hintoja, emmekä voi vielä arvioida sodan lopullista vaikutusta tai pituutta. Se, mitä hyökkäyksen vaikutuksesta energian hintaan voimme sanoa, on että se toi mukanaan entistä suuremman epävarmuuden tulevasta hintatasosta.

    Epävarmuus energian tulevasta hintatasosta on osasyyllinen moneen muuhun hinnannousuun, jotka ovat nykyisen kiihtyvän inflaation taustalla. Vuonna 2021 alkanut raaka- aineiden hinnannousu nosti materiaalien hintoja. Fossiilisen energian hinnannousu nosti lannoitteiden hintaa, joka heijastuu elintarvikkeiden ja ruuan hintaan.

    Kaikkeen tuotantotoimintaan tarvitaan energiaa, joten yksi merkittävä inflaatiota hillitsevä toimi on vähentää epävarmuustekijöitä energian tulevasta hintatasosta. Kun pääsemme eroon fossiilisesta energiasta, ovat kustannukset ennustettavampia ja näin hidastuu inflaatiota kiihdyttävä kustannusten nousukierre.

    Tärkeä havainto Venäjän hyökkäyksen seurauksista on, että energian saatavuus – ainakin Euroopassa – on vaarantunut ja todennäköisesti pitkäaikaisesti. Samalla kaikkien tahojen tavoitteet energiaomavaraisuudesta ovat kasvaneet. Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että energian saatavuuden varmistaminen on suurin käsissämme oleva ongelma, minkä pitkäjänteiseen ratkaisemiseen uusiutuva energia on hyvä ja juuri se oikea valinta.

    Suomen energiaomavaraisuuden kasvattamiseen on runsaasti vaihtoehtoja, joita Suomen on mahdollisimman laajasti hyödynnettävä. Yhtenä nostona viime viikolla julkistetusta REPowerEU-tiedon­annosta on mainittava, että ensimmäistä kertaa EU asetti tavoitteet aurinkoenergian määrälle ja näin tunnusti aurinkolämmön ja -sähkön roolin merkittävinä energialähteinä.

    Meidän on hyödynnettävä EU:n vihreän siirtymän rahoitus.

    Jo ennen Venäjän hyökkäys­tä oli tiedossa, että – muun muassa IEA:n World Energy Outlook 2021 -raportin mukaan – uusiutuvan energian investointi- ja tuotantokustannukset ovat yhä halvempia fossiilisin polttoaineisiin verrattuna.

    Päästöoikeuksien määrän vähentäminen ja hintojen nousu puoltavat uusiutuvaa puhdasta energiaa. Tätä vahvistaa vielä Venäjän hyökkäyksen aikaansaama fossiilisen energiamarkkinan kaaos ja suuri epävarmuus tulevasta hintatasosta ja polttoaineiden saatavuudesta. Tämä kaikki perustelee panostamisen vihreän siirtymän kiihdyttämiseen.

    Tässä tilanteessa on oleellisen tärkeää – ja oikea aika – pitää kiinni ilmastotavoitteista, säilyttää mahdollisimman vakaa ja ennustettava investointiympäristö, toteuttaa suunnitellut toimenpiteet lupakäsittelyjen resurssien lisäämiseen sekä poistaa Suomen maakuntien ja kuntien väliset erot lupa­käytännöissä.

    Nyt on toimittava viisaasti. Meidän on hyödynnettävä EU:n vihreän siirtymän rahoitus, jota tuore REPowerEU- tiedoksianto konkretisoi. Näin voimme korvata Venäjän fossiilisen energiantuonnin – jonka arvo vuonna 2020 oli 3,1 miljardia euroa – kotimaisella uusiutuvalla energialla ja samalla parannettava energiatehokkuutta.

    Suomen pitää nyt hyödyntää kaikki tarjolla olevat koestetut ja monipuoliset lähienergiaratkaisut.

    Niitä ovat muun muassa aurinkolämpö ja teollisen kokoluokan lämpöpumput puhtaan kaukolämmön tuottamiseen, talo- ja kiinteistökohtaiset lämpöpumput ja aurinkolämpö, nopeasti käyttöönotettavat ratkaisut älykkääseen lämmityksenohjaukseen sähkö- ja kaukolämmityksessä, aurinkosähkö kiinteistöissä ja teollisessa kokoluokassa, pienvesivoimakapasiteetin hyödyntäminen, varaavat tulisijat ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat.

    Näillä toimilla voimme sekä selvitä tästä tilanteesta että samalla kiihdyttää vihreää siirtymää oikeudenmukaisella tavalla.

    Jari Varjotie

    puheenjohtaja

    Tapio Tuomi

    toiminnanjohtaja

    Suomen Lähienergialiitto ry

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi