• Kiedo ruusu kaulallesi

    Mielipide
    18.6.200816:00
    Kolumni
    Riitta Mustonen

    Pinnalla

    Vaasalaisen tekstiilitaiteilija

    Maisa Turunen-Wiklundin taiteilemat juhannusruusut eivät pistele, vaikka ne kietoo kaulaansa. Kevyet kukkakorut on tehty paperinarusta, jonka taiteilija on itse värjännyt kasvien omiin sävyihin ja solminut ja virkannut aivan luonnollista kasvia muistuttavaksi koruksi.

    Turunen-Wiklund teki ensimmäiset kietaisukorunsa vanamon ja karpalon vuonna 2000 ja sittemmin sarjaa ovat täydentäneet kanerva, pihlajanmarja ja juhannusruusu. Korun voi kietoa hiuksiin, kaulalle tai käsivarteen.

    Näitä kukkia ei tarvitse eikä edes saa kastella. Paperinarukorut ovat kestäviä, mutta sateelle ja saksille ne eivät pärjää.

    Turunen-Wiklundin koruja myydään taideteollisuusliikkeissä ja muun muassa Taideteollisuusmuseossa Helsingissä, mistä ne kevään kukkanäyttelyn yhteydessä loppuivat alkuunsa.

    Artikkelin aiheet
    Maisa Turunen-Wiklund
    paperinarukorut
    juhannusruusu
    tekstiilitaide
    korumuotoilu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja