• Oireet on otettava vakavasti

    Mielipide
    2.7.201207:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Langattomien laitteiden määrä kasvaa kovaa vauhtia. Tukiasemia rakennetaan vastaavasti lisää. 4g-verkon asennus lisää määrää tuntuvasti, ja ”mikroaaltopuuro” sakenee samalla, samoin jyrinä, joka pitää hälytystilassa yhä useammat ihmiset ja muut eliöt.

    Amerikkalainen yliopistotutkija Allan Fray selvitti jo 1960-luvulla, että mikroaallot aiheuttivat ihmisen pään sisään ”huminan”. Nykyinen mikroaaltomäärä aiheuttaa lähes jatkuvan, vaimean jyrinän.

    Se, että sähkömagneettiset kentät ja mikroaallot aiheuttavat ihmisen pään sisään huminan tai jyrinän, joka mm. estää unen, on merkki siitä, että säteily aiheuttaa vakavan vaaran. Siksi langattomaan tekniikkaan tulisi suhtautua suurella varovaisuudella.

    Herkkien hälyttäjäyksilöiden määrä kasvaa samassa suhteessa kuin mikroaallot lisääntyvät. Sen sijaan, että heidät otettaisiin vakavasti, niin kuin inhimillisessä yhteisössä on tapana, heidät syrjäytetään kulutuskeskeisessä markkinatalousyhteiskunnassamme.

    Vuosikausia hälytysoireitten kanssa selviytyminen on toivottoman piinallista. Hälyttäminenhän on tarkoitettu lyhytaikaiseksi. Yksikin oirehtija tulisi ottaa vakavasti.

    Kenellä on vastuu seurauksista? Enemmistö väestöstä hokee teknohuuman vallassa, että me ei voida tälle mitään. Eikö päättäjillä ja turvallisina markkinoitujen palvelujen myyjillä ole mitään vastuuta? Emmekö ole vastuussa valinnoistamme yksilötasollakin?

    Meillä kaikilla on myös globaali vastuu ympäristöstä ja ilmastosta. Jokainen valinta vaikuttaa ja on kannanotto.

    Hyvinvointi mahdollistuu parhaiten luonnonmukaisessa elinympäristössä ja ennaltaehkäisevällä terveyspolitiikalla.

    Artikkelin aiheet
    sähkömagneettinen säteily
    mikroaallot
    langaton teknologia
    terveysvaikutukset
    ympäristövastuu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa