Peuroja tapetaan Suomessa autoilla. Tuhansittain. Mikä onkaan näiden kolarien hinta meille maanteillä kulkeville? Puhumattakaan peurakolarien aiheuttamista traumoista varsinkin lapsille.
Peuroista on nyt kirjoitettu aiempaa enemmän. Jo oli aikakin. Vakavien onnettomuuksien lisäksi tulevat todelliset muutkin harmit.
Me suomalaiset nautimme luonnosta, kun se vain on mahdollista. Jos sinne asti on selvitty ilman kolareita, niin puutarhassa odottaa peurojen jäljiltä lohduton näky.
Kaikilla ei ole varaa rakentaa peuroilta suojaavaa aitaa, eikä siihen pidä olla minkään valtakunnan syytäkään. Sama harmi peuroista on paikallisille yrittäjille, lähiruuan tuottajille. Lisätyötä ja kustannuksia tulee monille liikaa. Vainoharhaiseksi tulee peurojen yökyttäämisistä.
Päätöksiä peuraongelmaan odotetaan. Kolmen minuutin päätökseen menee kolme vuotta, eikä sittenkään tule valmista. Isot ihmiset istuvat virkapaikoillaan titteleineen imemässä peukaloitaan. Ei voi näinkään yksinkertaista asiaa hoitaa.
Olen juuri istuttanut tuhansia puuntaimia. Minun ekotekoni on siellä, eikä minulla ole lupaa paljon muuhun kuin katsella, kun sitä tuhotaan.
Peurojen talviruokinnan lopettamisesta on kirjoitettu. Hyvä niin. Jos muu ei auta, ehkä tapporaha toimisi.
Todella kiinnostaa, miksi ei omista pihanurkista ole lupa hävittää elukoita, jotka hetkessä tuhoavat kesän työn ja vaivan. Sellaisen pitäisi olla palkittavaa eikä kiellettyä.
Luulen että muutama muukin on kanssani samaa mieltä.
Vapaapalokuntien vastuulla on 90 prosenttia Suomen pinta-alasta.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.