Koulutuksen leikkaukset uhkaavat alueellista tasa-arvoa

Koulutettu kansa on aina ollut Suomen menestyksen salaisuus. Koska meitä on vähän, kaikkien suomalaisten taidot on saatava käyttöön. Osaava työvoima ja teknologiset innovaatiot ovat kansamme kilpailukyvyn edellytys. Siksi hallituksen esittämät koulutukseen ja sivistystyöhön tehtävät leikkaukset ovat hyvin lyhytnäköisiä.

Vuoden 2015 talousarvioon tehtyjen leikkausten lisäksi hallitus esittää toiselle asteelle, eli lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen, ”hallinnollisia muutoksia” 260 miljoonan euron leikkausten verran. Nämä muutokset, joita ei ole suostuttu sen tarkemmin esittelemään, olisi tarkoitus toimeenpanna vuonna 2017.

Opetusministeri Krista Kiuru väittää, että yhtään yksikköä ei lakkauteta, vain hallintoa tiivistetään. Mutta koko toisen asteen hallinnon kulut ovat tällä hetkellä kuitenkin vain reilut 100 miljoonaa euroa. Eli miten 260 miljoonan euron leikkaukset muka saataisiin aikaan ilman, että joudutaan sulkemaan ammatillisia oppilaitoksia ja lukioita? Millä kriteereillä oppilaitoksia tullaan lakkauttamaan?

Hallituksen linja on, ikävä kyllä, ollut hukassa kaikilla politiikan sektoreilla koko vaalikauden ajan. Koska hallitus ei ole ollut kyvykäs tekemään päätöksiä, valtiovarainvaliokuntaan tuotiin vielä budjettikäsittelyn ratkaisevaan kokoukseen yllättävä kuuden miljoonan euron lisäleikkaus yleissivistävään koulutukseen. Hallituksen toimintakyvyttömyyden maksajiksi päätyivät näin peruskouluikäiset lapset ja peruskoulujen opettajat.

Koulutusverkossa pitää toki pystyä uudistuksiin. Myös koulutussektorimme kärsii turhista normeista, jotka estävät kehitystä ja syövät yhä niukemmaksi käyviä resurssejamme. Opetuksessa on purettava turhaa byrokratiaa. Opettajilta vaadittavaa raportointia täytyy vähentää, ja vapauttaa opettajat tekemään oikeaa työtään, eli opettamaan.

Säästöjä ei kuitenkaan saa tehdä seudullisen ja alueellisen tasa-arvon kustannuksella. Kaikilla suomalaisilla on oikeus korkeatasoiseen koulutukseen asuinpaikastaan riippumatta.