• Luvanvaraisille ammateille omat vero- tai ammattinumerot

    Mielipide
    17.11.201116:09
    Kolumni
    MT toimitus

    Uudella käyttöön otettavalla veronumerolla pyritään karsimaan pimeää työtä rakennustyömailta. Jos ja kun laki tulee voimaan, jokaiselta rakennustyömaalla työskentelevältä pitää löytyä kuvallinen henkilötunnistekortti, johon on merkitty hänelle annettu henkilökohtainen veronumero.

    Tällä menettelyllä rakennusalan työntekijät kootaan julkiseen veronumerorekisteriin, josta voidaan helposti tarkistaa, onko kyseinen rakennustyömies verottajan tiedossa. Tämän veronumeron avulla verottaja voi seurata myös ulkomailta tulleiden työntekijöiden työskentelyä, Suomessa oleskelua ja sitä, kuinka he noudattavat verosäännöksiä (www.rakennusteollisuus.fi).

    Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto ovat yhdessä vaatimassa veronumeron käyttöönottoa.

    ”Veronumeron ja muiden esitettyjen harmaan talouden torjuntatoimien läpivienti edellyttää rakennusalalta valtavasti työtä ja aiheuttaa kymmenien miljoonien eurojen kustannukset, mutta olemme niihin valmiit”, toteaa työmarkkinajohtaja Tapio Kari Rakennusteollisuus RT ry:stä.

    Yhteiskunnalle samanlaista suurta huolta kuin luvattomat ja pimeät rakennustyömiehet aiheuttavat myös niin sanotut valelääkärit.

    Ei vain suurta huolta, vaan jopa terveyden- ja hengenvaaraa.

    Ei ole tasa-arvoista, että yhden ammattikunnan edustajien – rakennusmiesten – katsotaan olevan jotenkin erityisen tarkkailun tarpeessa. Kaikki luvanvaraiset ammatit tulisikin liittää tähän samaan rekisteriin: apteekkarit, lääkärit, kiinteistönvälittäjät, sähköurakoijat, vartiomiehet, taksiautoilijat ja niin edelleen.

    Näin myös kustannukset rekisterin luonnista voitaisiin jakaa tasapuolisemmin eri ministeriöiden kesken.

    Artikkelin aiheet
    veronumero
    rakennusala
    harmaa talous
    luvanvaraiset ammatit
    Rakennusteollisuus RT
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja