• Lukijalta: Suomi tarvitsee nopeasti raideyhteyden länteen

    Pohjoisen Suomen merkitys kasvaa, mikä on herättänyt huolta Etelä-Suomen päättäjissä. Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Lauri Nikula korostaa, ettei strategisesti tärkeä Pohjoisen Suomen maayhteys vähennä Itämeren ja Etelä-Suomen tärkeyttä. ”Nyt ei ole vastakkainasetteluiden aika.”
    Pohjoisen raideyhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan on kehitettävä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Pohjoisen raideyhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan on kehitettävä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Nikkinen
    Mielipide|Liikenne
    17.2.202611:30
    Lukijalta
    Lauri Nikula

    Kahdeksan vuotta valmisteltu Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi on nyt käynnissä Oulussa. Avajaisviikonlopun tapahtumat keräsivät lähes 250 000 kävijää, ja Oulu on saanut näkyvyyttä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tästä on hyvä jatkaa.

    Meneillään on suuri muutos, kun geostrateginen painopiste on siirtynyt pohjoiseen. Suomi ja Ruotsi ovat nyt Naton jäseniä yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, ja yhteinen turvallisuusuhkamme on Venäjä.

    Kun karttaa tarkastellaan Jäämeren suunnasta Norjan, Ruotsin ja Suomen yli kohti laajalle levittäytyvää, aggressiivista Venäjää, painopisteen muutos ja Itämeren haavoittuvuus on helppo ymmärtää.

    Tämä aiheuttaa merkittävän riskin, sillä 95 prosenttia Suomen tuonnista kulkee Itämeren kautta. Tarvitsemme nopeasti toimivan ja tehokkaan maayhteyden länteen. Suunnittelussa jo käynnistynyt Rail Nordica – läntinen raideyhteys Haaparannasta Ouluun ja Rovaniemelle – on ainoa realistinen ja riittävän nopea ratkaisu koko Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden vahvistamiseksi.

    Kirjoitin jo syyskuussa 2022 useissa lehdissä Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisen muuttavan merkittävästi pohjoisen strategista merkitystä, koska pohjoinen Suomi on maayhteys länteen ja Nato-liittolaisiimme Ruotsiin ja Norjaan.

    Rail Nordica on mitä todennäköisimmin myös Naton ja muiden Pohjoismaiden yhteinen intressi.

    Viime päivinä Etelä-Suomen päättäjiltä on kuultu huolestuneita kannanottoja painopisteen muutoksen vaikutuksista.

    Nyt ei kuitenkaan ole vastakkainasettelun aika. Itämeren ja Etelä-Suomen strateginen merkitys on Suomelle kiistaton, mutta yhtä välttämätöntä on tunnistaa uuden maayhteyden tarve pohjoisen kautta länteen – myös Etelä-Suomen turvallisuuden ja elinkeinoelämän turvaamiseksi.

    Presidentti Alexander Stubb totesi viime viikolla Kalevan haastattelussa osuvasti: ”Pohjois-Suomella on käsillä ainutlaatuinen mahdollisuus, kun liikenneyhteyksiä ja huoltovarmuutta väistämättä kehitetään pohjoisen kautta.”

    Rail Nordica on mitä todennäköisimmin myös Naton ja muiden Pohjoismaiden yhteinen intressi. Rajat ylittävät logistiikkahankkeet ovat keskeisessä roolissa sekä EU:n että Naton painotuksissa, kun turvallisuutta vahvistavia investointeja suunnitellaan nopeasti muuttuneessa turvallisuusympäristössä.

    Suomen on toimittava päättäväisesti. Raideyhteys länteen ei ole vain alueellinen hanke – se on koko maan turvallisuuden, huoltovarmuuden ja tulevaisuuden kysymys.

    Lauri Nikula

    Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja

    Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

    Artikkelin aiheet
    Rail Nordica
    raideyhteys
    Pohjois-Suomi
    Nato
    huoltovarmuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin