• Puuha- miehet jalka- puuhun

    Mielipide
    13.9.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Toivon lehdistöltä viranomaisille, lukijoille ja seutukunnan päättäjille kuvallista raporttia Virttaan Kankaanjärvestä, lähteestä, jonka pinta ennen tekopohjavesihankkeita oli vajaat kymmenen metriä nykyistä lätäkköä korkeammalla. Oli ollut siinä ikiajat, vuosisadat.

    Viranomaisten mukaan veden pinnan yhtäkkinen aleneminen – vuosikymmenessä – johtui vähäisistä sateista, ei ympäristörikoksen elementit omaavasta veden siirrosta Turun seudulle.

    Ja salattu totuus: Tämän operaation seurauksena umpeutui valtaosa alueen vesisuonista ja lähteistä. Pyhäjärvi oireilee vakavasti.

    Tekevälle sattuu, mutta oikeusvaltiossa aiheutetut vahingot minimoidaan ja korvataan, lupaehtojenkin mukaan. Asiasta on jätetty kuntalaisaloite Säkylän kunnalle kirjaamoon.

    Vahingosta yleensä viisastutaan. Samanlaista prosessia ollaan kuitenkin nyt rakentamassa Köyliön Ilmiinjärvelle, luetun mukaan nytkin ely­keskuksen johdolla.

    En ymmärrä. Korkean teknologian ympäristö­ystävällisessä Suomessa. Esitän kustannusarvioon järven hautamuistomerkkiä.

    Esko Eela

    teollisuusneuvos

    Säkylä

    Artikkelin aiheet
    ympäristövaikutukset
    vesistöt
    tekopohjavesihanke
    kuntalaisaloite
    Säkylä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle