• Lukijalta: Peruna ei ole menneisyyden jäänne, vaan tulevaisuuden vastuullinen valinta

    Perunan maine kaipaa päivitystä. Suomalaisen perunan kunnianpalautus olisi voitto sekä terveydelle että ympäristölle, kirjoittaa kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.).
    Kotimainen peruna ansaitsee paikkansa takaisin ruokapöytämme arvostetuimpien raaka-aineiden joukkoon, kirjoittaa Ritva Elomaa. Kuvituskuva.
    Kotimainen peruna ansaitsee paikkansa takaisin ruokapöytämme arvostetuimpien raaka-aineiden joukkoon, kirjoittaa Ritva Elomaa. Kuvituskuva.  Kuva: Taina Renkola
    Mielipide|Ruoka
    7.7.202612:30
    Lukijalta
    Ritva Elomaa

    Kun olin lapsi ja nuori 1950- ja 1960-luvuilla, niin ruokapöydässä oli yleensä perunaa ja kastiketta, puolukkasurvosta, maitoa ja leipää sekä jälkiruuaksi marjasoppaa. Tällainen ruokavalio oli tuohon aikaan todella yleinen. Sittemmin perunan suosio on vaihtoehtojen lisääntyessä hieman kärsinyt.

    Kotimainen peruna ansaitsee paikkansa takaisin ruokapöytämme arvostetuimpien raaka-aineiden joukkoon. Viime vuosikymmeninä peruna on joutunut väistymään pastan ja riisin tieltä, vaikka ravitsemuksellisesti ja ekologisesti tarkasteltuna sillä on monia etuja kilpailijoihinsa nähden.

    Perunaa on toisinaan pidetty vanhanaikaisena tai jopa epäterveellisenä hiilihydraattina. Todellisuudessa keitetty peruna on ravintoainetiheä ja vähäenerginen ruoka. Se sisältää runsaasti kaliumia, C-vitamiinia ja B6-vitamiinia sekä tarjoaa hyvän kylläisyyden suhteellisen pienellä kalorimäärällä. Moni yllättyy kuullessaan, että sadassa grammassa keitettyä perunaa on huomattavasti vähemmän energiaa kuin vastaavassa määrässä keitettyä pastaa tai riisiä.

    ”Perunan vahvuudet eivät kuitenkaan rajoitu ravitsemukseen. Yhä tärkeämmäksi nousee kysymys ruoan ympäristövaikutuksista.”

    Perunan vahvuudet eivät kuitenkaan rajoitu ravitsemukseen. Yhä tärkeämmäksi nousee kysymys ruoan ympäristövaikutuksista. Tässä vertailussa suomalainen peruna on vahvoilla. Se voidaan kasvattaa lähellä kuluttajaa suomalaisilla pelloilla ilman pitkiä kuljetusmatkoja. Riisi puolestaan tuodaan lähes poikkeuksetta kaukaa Aasiasta tai Etelä-Euroopasta, mikä lisää kuljetusten ympäristökuormaa. Lisäksi riisinviljelyyn liittyy huomattavia metaanipäästöjä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

    Myös pasta jää ekologisessa vertailussa usein perunan varjoon. Vaikka vehnää voidaan kasvattaa Euroopassa, pasta vaatii useita jalostusvaiheita ennen kuin se päätyy kaupan hyllylle. Peruna sen sijaan on hyvin vähän prosessoitu tuote: se nostetaan maasta, varastoidaan ja keitetään.

    Perunan suosiminen ei tarkoita luopumista kansainvälisistä mauista tai ruokakulttuureista. Kyse on siitä, että arvostamme omaa, laadukasta ja kestävää raaka-ainettamme. Kun valitsemme suomalaisen perunan useammin riisin tai pastan sijaan, tuemme kotimaista maataloutta, vähennämme ruokamme ympäristökuormaa ja saamme samalla ravitsevaa ruokaa.

    Perunan maine kaipaa päivitystä. Se ei ole menneisyyden jäänne, vaan tulevaisuuden vastuullinen valinta. Suomalaisen perunan kunnianpalautus olisi voitto sekä terveydelle että ympäristölle.

    Ritva Kike Elomaa

    kansanedustaja (ps.)

    maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja

    Artikkelin aiheet
    peruna
    ravitsemus
    ympäristövaikutus
    kotimainen ruoka
    maatalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle