• Pitää tehdä päätöksiä

    Mielipide
    13.3.201506:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Jos asioiden selvittäminen olisi vientituote, olisimme maailman huippua. Valitettavasti myös päättömässä pähkäilyssä, mikä ei johda päätöksiin.

    Kun rahat vähenevät, riita tunnetusti kasvaa.

    Olemme nyt juuri tässä tilanteessa, mutta muutosta ei saada aikaiseksi. Haluamme konsensusta ja kauniita hymyjä, ilman tunnekuohuja.

    Esimerkiksi puhuminen EU:n yhteisestä armeijasta kertoo päättämättömyydestä. Todellinen vaihtoehto on vain Nato tai nykytilanne. EU:n 28 maasta 22 kuuluu Natoon. Näin ollen tämä keskustelu pitää pysäyttää alkuunsa.

    Mielestäni nätti tekemättömyys ei ole kaunista kansantaloudelle eikä turvallisuudellemme. Olennaista on ymmärtää, että vieroksumme vahvaa johtamista ja värikkäitä persoonia.

    Haluamme kuitenkin lapsenomaisesti palvoa ulkoa tullutta Troijan hevosta, mutta omien joukossa emme erilaisuutta arvosta. Olisiko aika?

    Marko Hoikkaniemi

    eduskuntavaaliehdokas (sit. r.), Oulu

    Artikkelin aiheet
    päätöksenteko
    Marko Hoikkaniemi
    Nato
    Euroopan unioni
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa