• Lukijalta: Aikuisten on syytä katsoa peiliin − lapsen kesän arvoa ei mitata lomamatkakohteella

    Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta, muistuttaa Mervi Mäki-Neste.
    Lomamatkamuistojen sijaan lapsilta voi kysyä vaikka siitä, mikä hänet sai kesällä iloiseksi, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Lomamatkamuistojen sijaan lapsilta voi kysyä vaikka siitä, mikä hänet sai kesällä iloiseksi, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Yhteiskunta
    11.8.202616:35
    Lukijalta
    Mervi Mäki-Neste

    Kesäloman jälkeen koulujen ja päiväkotien pihoilla toistuu vuodesta toiseen sama kysymys: "Missä kävit kesälomalla?"

    Kysymys kuulostaa viattomalta. Monelle lapselle se onkin mukava mahdollisuus kertoa matkasta Lappiin, ulkomaille tai huvipuistoon.

    Kaikille se ei ole sitä.

    Suomessa on tuhansia lapsia, joiden kesäloma on kulunut kotona, koska perheen rahat eivät riitä matkustamiseen. Vanhemmat ovat tehneet parhaansa, mutta kesälomamatkaa ei yksinkertaisesti ole voinut järjestää.

    Meidän aikuisten on syytä katsoa peiliin. Luomme helposti ilmapiirin, jossa lapsi kokee olevansa vähemmän, jos kesä on kulunut kotona, mummolassa tai omalla pihalla. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta.

    Voisimmeko tänä syksynä kysyä jotain muuta? Mikä oli kesässä hauskinta? Mitä uutta opit? Mikä sai sinut nauramaan?

    Näihin kysymyksiin jokaisella lapsella on mahdollisuus vastata ilman, että hänen perheensä tulotaso määrittää vastauksen arvoa.

    Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua tuntemaan syyllisyyttä tai ulkopuolisuutta perheensä taloudellisesta tilanteesta.

    On huolestuttavaa, että tuettujen lomien tulevaisuus on epävarma samalla, kun yhä useampi perhe kamppailee toimeentulonsa kanssa. Jos haluamme vähentää lasten eriarvoisuutta, meidän pitäisi vahvistaa mahdollisuuksia yhteisiin kokemuksiin – ei kaventaa niitä.

    Hyvinvointia ei rakenneta vain puheilla. Sitä rakennetaan teoilla ja päätöksillä, jotka mahdollistavat tavallisille ihmisille hengähdystauon arjesta.

    Me aikuiset voimme tehdä yhden tärkeän päätöksen jo tänään. Voimme mitata lasten kesää sillä, saivatko he levätä, leikkiä, olla läheistensä kanssa ja kokea olevansa yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin.

    Kaikilla perheillä ei ole varaa hienoihin kesälomamatkoihin. Mutta jokaisella lapsella on oikeus siihen, ettei hän joudu tuntemaan siitä häpeää.

    Mervi Mäki-Neste

    pääsihteeri

    Suomen Keskustanaiset ry.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa kevätlukukausi on pitkä yhtäjaksoinen työskentelyjakso, kirjoittaja mainitsee. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kesälomakeskustelussa unohtuu lapsi

    • Opetusministeri Anders Adlercreutz.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Aivomme kaipaavat sekä liikettä että taukoja – koulujen kesälomalla on tässä tärkeä rooli

      Tilaajalle
    • Nuorille kesään kuuluu myös työnteon opettelu, kirjoittaa Antti Lindtman. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Antti Lindtman: Suomen kesässä on kaikki, mitä tarvitaan

    Artikkelin aiheet
    lapsi
    eriarvoisuus
    kesäloma
    taloudellinen tilanne
    hyvinvointi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle