• Tarvitaan kovia pakotteita

    Mielipide
    28.2.202201:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Länsi tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, mutta päällimmäinen reaktio on kuitenkin neuvottomuus. On jopa esitetty, että kansainvälisellä yhteisöllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ”rangaista Venäjää”.

    EU ja Yhdysvallat lyövät nyt Venäjälle pakotteita. Ongelmana on se, ettei Venäjä pakotteista juuri piittaa. Pakotteiden vaikutus Venäjän talouteen jäänee varsin vähäiseksi. On luvattu lisätä pakotteita, jos Venäjä kiihdyttää sotatoimia.

    Riskinä on, että esi­merkiksi maksujärjestelmän jäädytyksestä aiheutuisi tappioita myös länsivalloille. Hankaluuksia voisi tulla myös esimerkiksi eurooppalaispankeille, jotka ovat sijoittaneet Venäjän valtionlainoihin. Myös suomalaisilla yrityksillä on paljon menetettävää, jos pakotteita laajennetaan.

    On selvää, että tarvittaisiin merkittävästi laajempia ja kovempia pakotteita. Venäjä tulisi suorastaan sulkea tyystin pois kansainvälisiltä markkinoilta.

    Vaikka kaikki teoriassa kannattavat pakotteita, on tosiasia, että pakotteet sattuvat omaan nilkkaan, ja se jarruttaa intoa olla mukana.

    Yrjö Saraste

    sotaveteraani

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    venäjän hyökkäys ukrainaan
    pakotteet
    EU
    Yhdysvallat
    Venäjä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja