• Lukijalta: Metsä Group on isännätön talo

    Osuuskunnan hallitus ja toimiva johto odottavat, että ikävä lisäeläkepäätös unohdettaisiin pian. Turha on toivoa. Tarvitaan toiminnan avoimuutta, kasvollista omistajuutta ja hyvää hallintoa.
    Tilaajalle
    Hiljattain Raumalle uuden sahan avannut Metsä Group on Pentti Hakulisen mielestä isännätön talo.
    Hiljattain Raumalle uuden sahan avannut Metsä Group on Pentti Hakulisen mielestä isännätön talo. Kuva: Juha Sinisalo
    Mielipide|Yritykset
    3.7.202309:28
    Lukijalta
    Pentti Hakulinen

    ”Strategiset ja muut laajakantoiset päätökset kuuluvat Metsäliitto-osuuskunnan hallituksen toimivaltaan ja operatiivisesta toiminnasta vastaa toimiva johto”. Näin todetaan osuuskunnan 2022 vuosikertomuksessa.

    Toimivaltaansa kuuluvana asiana hallitus on päättänyt pääjohtajan yhteensä yli 10 miljoonan lisäeläkkeestä ja kantaa siitä vastuu.

    Osuuskunnan sääntöjen mukaan hallituksen apuna asioiden valmistelussa toimii hallituksen sisältä valittu 3-jäseninen HR-valiokunta. Se esittelee hallituksen päätettäväksi pääjohtajan ja ylimmän johdon toimisuhteen ehdot, palkitsemisjärjestelmät ja niihin liittyvät asiat.

    Metsä Groupin hallinto on järjestetty Keskuskauppakamarin vuonna 2020 vahvistaman hallinnointikoodin vastaisesti. Edustajiston tulisi valita hallitus ja vain vuodeksi kerrallaan. Nyt hallituksen kausi on kolmevuotinen.

    Puheenjohtaja Jussi Linnaranta sekä hallituksen jäsenet Parpala ja Saukkonen ovat olleet hallituksessa yhtäjaksoisesti ainakin viisi vuotta. Yhtä kauan samassa päätöspöydässä on istunut pääjohtaja Hämälä.

    Hallintokoodin mukainen menettely tähtää avoimuuden ja läpinäkyvyyden varmistamiseen sekä toimintakulttuurin estämiseen, mitä kutsutaan Hyvä veli -järjestelmäksi. Erityisen ongelmallista on, että Metsä Groupin tytäryhtiön, Metsä Board Oyj:n hallituksen puheenjohtaja on Ilkka Hämälä ja Jussi Linnaranta hallituksen jäsen.

    Rumalta näyttää silloin yli 10 miljoonan lisäeläke myös sijoittajien mielestä, kun kyseessä on pörssiyhtiö.

    Osuuskunnassa on tehty metsä- ja ympäristöpolitiikkaa koskevan avaus: Metsä Group on ”historiallisessa käännekohdassa”. Yhtiö ottaa käyttöön ”uudistavan metsätalouden periaatteet” ja tähtää ”ekosysteemipalveluiden kokonaisvaltaiseen hallintaan”. Miten iso muutos on tulossa? Mikä osuuskunnan elin on tehnyt päätöksen, vai onko sen tehnyt operatiivinen johto?

    Osuuskunnan hallitus ja toimiva johto odottavat, että ikävä lisäeläkepäätös unohdettaisiin pian. Turha on toivoa. Tällaiset ennätykset muistetaan kauan, kun ne kirjataan ylös miljoonina euroina. Missä viipyvät luottamusta palauttavat teot?

    Askarruttava kysymys on itse palkintojärjestelmäkokonaisuus ja siihen käytettävät eurot. Nyt on nähty vain jäävuoren huippu? Tarvitaan toiminnan avoimuutta, kasvollista omistajuutta ja hyvää hallintoa.

    Pentti Hakulinen

    Kirjoittaja on kaupunkineuvos ja Metsä Group -osuuskunnan jäsen Vantaalta.

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    Metsäosuuskunta
    yrittäminen ja hallinto
    lisäeläke
    hyvä hallintotapa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy