• Lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi tarvitaan kauppapolitiikan osaajia − ja myös proviisoireita

    Kova kilpailu lääkemarkkinoilla sekä toimijoiden ahneus on saattanut meidät riippuvaisiksi kahdesta maailman väkirikkaimmasta maasta.
    Mielipide|Terveydenhuolto
    1.10.202223:00
    Lukijalta
    Eero Timgren

    Liisa Hyssälä arvioi (MT 26.9.) lääkehuollon tulevan Suomessa parhaiten turvatuksi siirtämällä lääkkeiden myynti apteekeista päivittäistavarakauppoihin. Hyssälä keskittyy kirjoituksessaan lääkehuoltoketjun loppupäähän, jossa tuote siirtyy kuluttajalle.

    Lääkkeen tuottaminen ja siihen liittyvä logistiikka on kuitenkin varsin monimutkaista ja nykyisin myös häiriöaltista.

    Lääkehuoltoketjuun kuuluvat raaka-aineen tuottaja, lääkkeen valmistaja, maahantuoja, tukkukauppa ja nykyisin vielä apteekki. Lisäksi tarvitaan kussakin vaiheessa sopiva kuljetusmuoto oikeine olosuhteineen.

    Noin kahdeksankymmentä prosenttia maailman lääkeraaka-ainetuotannosta sijaitsee nykyisin Kiinassa ja Intiassa. Siellä raaka-aineita pystytään tuottamaan hyvin alhaisilla kustannuksilla.

    Tällaisissa olosuhteissa syntyy helposti häiriöitä toimituksissa kansainvälisille lääketehtaille. Raaka-ainevalmistuksen keskittyminen tuo mukanaan myös poliittisen painostamisen mahdollisuuden. Kova kilpailu lääkemarkkinoilla sekä toimijoiden ahneus on saattanut meidät riippuvaisiksi kahdesta maailman väkirikkaimmasta maasta.

    Vaihteleva raaka-aineen saanti voi pysäyttää jonkin lääkkeen valmistuksen, mikä sitten voi näkyä apteekin hyllyllä tämän lääkkeen puuttumisena varsinkin, jos kyseisen lääkkeen kansalliset varastot ovat pienet esimerkiksi kustannus- tai säilyvyyssyistä. Jonkin hyväksi todetun lääkkeen hinta voi painua niin alas, että millään osapuolella koko lääkehuoltoketjussa ei ole kiinnostusta myydä sitä.

    Muutama kymmenen vuotta sitten meillä oli kymmenkunta kotimaista lääketehdasta. Näistä monet on myyty suurille ulkomaisille lääkeyrityksille ja osa on lopettanut toimintansa. Aikaisemmin lääkevalmistus oli enemmän omissa käsissämme ja lääkehuolto paremmin turvattu.

    Lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi tarvitsemme kokeneita kauppapolitiikan osaajia pitämään yhteyksiä raaka-ainetuottajiin ja kansainväliseen lääketeollisuuteen. Proviisoreita tarvitsemme oman lääkejakelujärjestelmämme turvaamiseksi taloudellisesti optimaalisella tavalla.

    Eero Timgren

    Lääkäri

    Savonlinna

    Lisää aiheesta
    • Kauppa | Hyssälä: Uudistus vahvistaa harva-alueiden lääkepalveluita – proviisoriomistukselle ei ole enää perusteita

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle