• Valtion­verotus viittaa poikkeus­oloihin

    Mielipide
    20.1.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Lehdissä kirjoitetaan totuuden jälkeisestä ajasta. Parempi olisi puhua neuvottomuuden aikakaudesta. Tai päättämättömyyden ajasta. Budjetin menot ylittävät tulot, hallituksen väristä riippumatta.

    Hallitukset ovat jo vuosia turvautuneet 400 vuotta vanhaan, Kustaa II Aadolfin aikaiseen menetelmään. Kyseessä on arrendaattorien, veronvuokraajien käyttäminen.

    Joku toiminto, sähköverkot, digitaalinen tiedonsiirto, tiet, sosiaalitoimi keskitetään, yhtiöite­tään ja myydään jollekin ulkopuoliselle sisään­rakennettuine monopoli-, läänitys- verotusoikeuksineen.

    Menetelmällä tuhotaan samalla kansallis­varallisuutta. Meidän kaikkien yhteistä, sukupolvien aikana työllä ja raatamisella luotua omaisuutta haaskataan muutamalla allekirjoituksella.

    Miksi näin kuitenkin tehdään? Etuja on kaksi.

    Ensiksi myyntivaiheessa valtio saa mukavan myyntivoiton, hetkellisesti tosin. Toiseksi uusi omistaja, veronvuokraaja, arrendaattori vastaa jatkossa vaikkapa siirto­hintojen, lipputulojen tai väylämaksujen reippaasta korotuksesta – käytännössä uusista veronkorotuksesta.

    Korotusta ei tarvitse vastuuministerin enää selvittää. Riittää, kun sitä paheksuu.

    Kun tämäkään ei riitä, myydyn omaisuuden vero­tulojahan ei enää ole, luodaan uusia pisteveroja. Niiden, vaikkapa veneveron osumatarkkuus on huono ja tuotto surkea. 1700-luvulla oli käytössä pönkkähame­vero. Mielen­kiinnolla odotellen vero­ministerin luovuutta tällä saralla.

    Pahin vaikutus tällä vuo­desta toiseen jatkuvalla kierteel­lä on kuitenkin poliittisen uskottavuuden, hallinnollisen legitimiteetin rapautuminen.

    Verot on meillä yleisesti mielletty tärkeiksi, yhteisen hyvän tuojiksi, yhteisen turvan rakennepuiksi. Nyt tämä yhteys katkotaan.

    Meitä verottaa valtio ja raadollisesti omaksi edukseen toimivat veronvuokraajat. Seuraukset voivat olla hyvinkin ennakoimattomia. Pitkä­vaikutteisia ne joka tapauksessa ovat.

    Kari Partanen

    DI

    Sulkava

    Artikkelin aiheet
    valtionverotus
    veropolitiikka
    poikkeusolot
    Kustaa II Aadolf
    arrendaattori
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat