• Muunneltua totuuttako?

    Mielipide
    10.5.201702:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 19.4.) maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kertoi, ettei maatiloille ehdotettu kiinteistöveron alennus toteudu, koska EU ei hyväksy sitä.

    En pidä tietoa täysin totena, sillä EU:hun liityttäessä kerrottiin, että verot jäävät kunkin maan itse päätettäväksi. Ja suomalaisten eri veroja on muuteltu useita kertoja ylös- ja alaspäin EU:n niihin puuttumatta.

    MT:n samalla sivulla oli luettelo eri kuntien kiinteistöverojen muutoksista – joku alentaa, mutta enin osa nostaa veroa.

    Tiilikaisen lausunnon mukaanhan veromuutokset olisivat sitten vastoin EU:n sääntöjä, sillä eihän kunnalla voi olla suurempaa verojen muutosoikeutta kuin valtiolla.

    Kyllä tällaisesta asiasta pitää löytyä muuta tietoa kuin maatalousvastaisen ministerin lausunto.

    MTK asialle ja EU:n kieltävästä päätöksestä kopiot lehteen.

    Mauno Sepponen

    Alvus

    Artikkelin aiheet
    kiinteistövero
    Euroopan unioni
    Kimmo Tiilikainen
    maatalous
    MTK
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat