Avohakkuu hävittää metsälajien elinympäristöä

Avohakkuiden puolustajat, kuten Erkki Annila (MT 25.9.), yrittävät selittää, että ne ovat välttämättömiä metsäluonnon monimuotoisuudelle. He eivät huomaa, että avohakkuu hävittää kerralla metsälajien elinympäristöä eivätkä monet niistä pysty siirtymään muualle sopivaan ympäristöön.

Jäljelle jäävät säästöpuut kelpaavat vain pienelle osalle metsälajistoa.

Kymmeniä vuosi jatkuneen metsänviljelytalouden valtakaudella yli kahdeksansataa metsälajia on uhanalaistunut ja luonnon köyhtyminen etenee, jos nykykäytäntö jatkuu.

Uudistusalojen heinikoista, vatukoista, vesakoista ja taimikoista hyötyvät kyllä jotkin lajit, joille riittäisi muutenkin elinympäristöä.

Osa lajeista on runsastunut jopa ylen määrin, kuten hirvieläimet ja myyrät. Niiden mukana myös ravintoketjut ovat muuttuneet.

Myyräkannat ovat runsastuttaneet kettu- ja supikoirapopulaatioita, mikä on osaltaan heikentänyt maalintujen menestymismahdollisuuksia.

Myös mustikkakasvustojen häviäminen on huonontanut maalintujen ja monen muun lajin elinympäristöä. Hirvieläinten mukana hirvikärpänen on levinnyt jo Lapin rajoille asti. Monin paikoin etelämpänä sakeana pörräävät hirvikärpäset vievät innon marjastaa ja sienestää.

Voimakkaasti levinneet ja runsastuneet puutiais- ja taigapunkkikannat ovat hyötyneet ilmastonmuutoksesta ja edellä mainituista lajeista. Hirvet, kauriit, peurat, ketut, supikoirat, myyrät ja avoalojen vatukoissa häärivät rastaat levittävät niiden eri kehitysvaiheita.

Jatkuvan kasvatuksen metsää ei hoideta kaavamaisesti aina samalla tavalla, vaan yläharvennukset sopeutetaan joustavasti kulloisenkin puuston ja metsänomistajan tavoitteiden mukaan.

Olennaista on, että metsä pidetään metsänä ja sille ominaisille lajeille sopivana elinympäristönä huomioiden vanhat puut ja lahopuujatkumo.

Myös mustikkavarvusto säilyy elinvoimaisina.