• Suomen metsät ovat hiilinielu

    Mielipide
    24.4.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Mielestäni julkisuudessa on puhuttu vähän metsien inventoinnista. Vuosina 1921–1968 metsät inventoitiin viisi kertaa. Kokonaiskasvu oli keskimäärin 46 miljoonaa mottia vuodessa. Kasvu hehtaaria kohti oli kaksi mottia.

    Viimeisessä inventoinnissa kokonaiskasvu lienee ylittänyt sata miljoonaa mottia. Kasvu hehtaaria kohti on noin 4,5 mottia.

    Runsaassa 40 vuodessa kasvunlisäys on ollut rajua. Tämä on myös ollut raju hiilinielu. 50-luvulla alettiin uudistaa ikuisella harvennuksella pilattuja metsiä. Tämä oli suurin syy kasvunlisäykseen. Huonommat paikat, joihin ei ollut jäänyt kunnon siemenpuita, hakattiin aukoksi ja tämän jälkeen tehtiin kylvö tai istutus.

    Parempiin paikkoihin tehtiin siemen- tai suojuspuuhakkuu. Nyt nämä 1950-60-luvuilla perustetut metsät ovat tulleet ikään, jolloin mottikasvu on suurinta, Etelä-Suomessa kasvupaikasta riippuen 7–20 mottia hehtaarilla oikein ja oikeaan aikaan harvennettuna. Kahden motin kasvu ei olisi riittänyt 60-luvulla laajentuneelle teollisuudelle.

    Tänä päivänä kehitykselle myönteiseen suuntaan on isoja uhkia, osa ihan kotitekoisia.

    Tulevassa metsälaissa sallitaan ikuinen harvennus. Jos tämä leviää, välitön vaikutus on korjuukustannusten voimakas nousu. Pitemmän päälle metsien kasvuvoima heikkenee. Kun palkat ja kantohinnat eivät jousta, paperikoneiden ja sahojenkin alasajot jatkuvat.

    Suurin uhka on EU. Siellä voi jo nyt muhia päätös, että ikuinen harvennus on ainoa hakkuutapa, ilmaston suojeluun vedoten. Tämä olisi todella huono vaihtoehto verrattuna hyvin kasvavaan metsään. En kovin paljon yllättyisi, vaikka sieltä tulisi päätös, että metsä ei ole uusiutuva luonnonvara. Turpeen kohdallahan tämä jo tehtiin.

    Kansainväliset ilmastokokoukset ovat myös iso uhka. On käsittämätöntä Suomen joutuminen tällä kasvulla maksajan puolelle. Näissä kokouksissa ei ole päätä eikä häntää. Luonto vaan rasittuu, kun lennellään ympäri maailmaa tekemässä tyhmiä päätöksiä. Kyllä sanonnassa, että joukossa tyhmyys tiivistyy, on paljon perää.

    Artikkelin aiheet
    suomen metsät
    hiilinielu
    metsänhoito
    metsälaki
    ilmastopolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja