• Onko liuskekaasu uhka uusiutuville?

    Mielipide
    29.5.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Riikka Mannerin (MT 24.4.) mukaan Suomessa käydään tasaisin väliajoin energiapoliittista keskustelua. No kyllä käydään, mutta ajoittain, mutta ei siinä tasaista sinikäyrän muotoista sykliä ole ollut havaittavissa.

    Hän väittää keskustelun keskittyvän ydinvoiman, turpeen ja uusiutuvien ympärille. Kyllä niidenkin, mutta tuorein tulokas on liuskekaasu.

    Se voi jopa mullistaa maapallomme energiapolitiikan ja eri alueiden kilpailukyvyn kymmeniksi jopa sadoiksi vuosiksi. Siinä sivussa voidaan saada lisäksi liuskeöljyä 2 - 3 kilometrin syvyydestä.

    Entä miten liuskekaasukaudella käy meidän turpeen, biomassan ja yleensä biopolttoaineiden ja tuulivoiman?

    Euroopan talouskriisi heikentää EU:n resursseja kehittää uusiutuvaa energiaa kilpailukykyiseksi. Pahalta näyttää myös EU:n energian hinnan nosto omilla päätöksillään.

    Rikkidirektiivi on Suomen (ei Välimeren maiden) kannalta kuin piste i:n päälle. Teollisuus ja varsinkin savupiippu-sellainen pakenee kiihtyvästi Euroopasta. Intia ja Kiina yms maat porskuttavat ennallaan ilman päästökauppaa. Globaaleilla markkinoilla kaikilla pitäisi olla samat rasitteet ja säännöt.

    EU:n kilpailukyky on jo nyt heikko. Eikä parempaa ole näköpiirissä. Kivihiili halpenee liuskekaasun myötä. Euroopasta uhkaa tulla saastuttava kivihiilen kaatopaikka. Liuskekaasu (metaani) ei ole saastuttajana pahimmasta päästä.

    Eurooppa on putoamassa kelkasta. Toive kilpailukykyisestä alueesta ei ole toteutunut eikä sitä ole näkyvissäkään.

    Liuskekaasu USA:ssa on halpaa. Toki nesteytys ja kuljetus nostavat kustannuksia. Silti se ei maksa paljon.

    Siitä voidaan tehdä myös muovin raaka-ainetta eteeniä. Tämä ravistelee kilpailukykyeroja.

    Riikka Manner on terävä, tietorikas, viisas ja nuori nainen. Mutta jos hän ottaa osaa EU:n energiakeskusteluun, hänellä pitää olla myös viimeisin relevantti tieto.

    Itse olen vain syrjäisen kulmakunnan ikääntynyt paikallispoliitikko. En ensinkään toimi EU-tasolla. Mutta siitä huolimatta seuraan aikaani. Toivoisin suositun Riikka Mannerinkin tekevän niin.

    Artikkelin aiheet
    liuskekaasu
    uusiutuva energia
    EU energiahinta
    kilpailukyky
    energiapolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa