Nykyvanhemmille lastattu kovat suorituspaineet

Kiitos Eveliina Kutila kolumnistasi (MT 23.1.), joka upposi täysillä ainakin minuun, viiden alle kymmenvuotiaan lapsen äitiin.

Olen törmännyt itsekin samaan ilmiöön: vanhemmuuden – etenkin äitiyden – oletetaan olevan nykyvempeleiden ja tasa-arvoistuneemman yhteiskunnan takia suorastaan lastenleikkiä entiseen ”hyvään aikaan” verrattuna. Valittaa ei auta, olemmehan itse osamme (=lapset ylipäätään) valinneet. Eihän ennen herranen aika mitään ehkäisyä edes ollut olemassa!

Mutta tosiasia on se, että tiedon lisääntyessä myös tuska lisääntyy. Lapsia ei hoideta enää siinä sivussa kuten ennen vanhaan, vaan jokainen hetki on käytettävä kasvatukseen, yhteisiin harrastuksiin, kehumiseen, tukemiseen, itsetunnon pönkittämiseen ja yhdessä tekemiseen. Henkinen paine on kova.

Jos ennen lapset saatettiin lukita vasikkakarsinaan siksi aikaa, kun emäntä navetoi, saa nykyään moisesta syytteen lasten heitteillejätöstä.

Ihan arkipäiväisetkin tilanteet vaativat tänä päivänä sitä, että on psykologiaa lukenut kasvatusguru, joka puheella selviää tilanteesta kuin tilanteesta.

Veikkaan, että ei ennen muinoinkaan niin kovin paljon nykyvanhempaa lahjakkaampia kasvattajia oltu, vaan uhmakohtaukset ratkaistiin sitten viimeistään vyöllä ja vitsalla. Vanhan ”hyvän ajan” kasvatusoppeja jos nyt noudattaa, niin saa olla iloinen, jos asiasta selviää pelkällä pahoinpitelysyytteellä. 

Nykyvanhemman kädet ovat sidotut, kirjaimellisesti, ja hyvä niin. Niiden ympärillä kauhistelevien ja hyviä neuvoja jakavien kannattaa vain muistaa, että aika ja lainsäädäntö on tämä. 

Ja ainahan voi pyytää hyviä neuvoja jakavia tulemaan konkreettisesti avuksi, kun väsynyt pieni uhmis pitää pelkällä puheella saada kaupasta nätisti siirtymään autoon ja omaan turvaistuimeen. Luulisin, että neuvojien määrä vähenee tuossa vaiheessa kummasti.

Jaksamista kaikille kanssavanhemmille!

Toivoo parkuvan vauvan, kiukuttelevan uhmiksen, vinkuvan viskarin ja kahden kaikkitietävän koululaisen äiti.