• Velkakauhu iskee pian

    Mielipide
    8.5.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hallituksemme on koronan myllerryksessä päässyt arvaamattomaan suosioon. Useatkin tiedotustilaisuudet ovat sujuneet hyvin viehättävästi. Olemme niin onnesta sykkyrällä. 

    Hallituksen elon kauneutta on paikattu kylmästi lisävelkaa lappamalla. Niin ovat tehneet muutkin maat – muun muassa Amerikka lainaa koronan kourissa tähtitieteellisiä summia. Tosin mittakaava on kokonaan toinen. 

    Velan lisääminen erikoisessa tilanteessa jo valmiiksi alla olevan jatkuvan syömävelan lisäksi on kammottavaa. Hallituksella an edessään todelliset parkkuupäivät, kun rahatilanne pitäisi saada uskottavalle  perustalle.

    Olemme pohjoismaiden kategoriassa kaikista heikoimmalla tolalla. Norjalla rahaa on liikaa. Heidän sodanaikainen  ainoa urotyönsä oli, kun maan kultavarat kuskattiin piiloon juuri ennen miehittäjän tuloa. Totta ne ovat vieläkin tallella semmoisenaan.

    Sipilän hallitus lyhensi velkaamme pari miljardia. Hallituksen vaihduttua talouden varallisuus hukattiin muutamassa viikossa. 

    Suomen on päästävä lajilleen raha-asioissaan. Velka on jo paisunut sietämättömiin lukemiin.

    Voiko niin kauniista rivistä koskaan niin ikäviä asioita julki tuoda? Sen näyttää pakon edessä lähitulevaisuus.

    Matti Nikkilä

    Liminka

    Artikkelin aiheet
    valtionvelka
    Suomen hallitus
    koronapandemia
    talous
    velkaantuminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja