• Lukijalta: Opiskelujen rahoittaminen

    Tuttavapiiriini kuului vain kaksi opiskelijaa, joiden opiskelun kustansi heidän vanhempansa. "Pappa betalar" he naureskelivat usein.
    Annto Portin muistelee omaa opiskeluaikaansa, jolloin ei ollut opintotukea, asumistukea, valtion takaamia opintolainoja eikä aikuiskoulutustukea.
    Annto Portin muistelee omaa opiskeluaikaansa, jolloin ei ollut opintotukea, asumistukea, valtion takaamia opintolainoja eikä aikuiskoulutustukea. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Koulutus
    9.10.202307:43
    Lukijalta
    Antti Portin

    Maanantaina 2.10. MT:n toimittaja Piia Lehojärvi kirjoitti kolumnissaan "Aikuiskoulutustuki pelasti syrjäytymiseltä", omien opintojensa rahoituksesta (MT 2.10).

    Kerron lyhyesti, miten järjestin oman opiskeluni rahoituksen. Aloitin opiskeluni yliopistossa 60-luvun alussa. Siihen aikaan ei ollut opintotukea, asumistukea, valtion takaamia opintolainoja eikä aikuiskoulutustukea. Menin pankkiin ja sain tavallista lainaa äidin ja isän takaamina. Korko oli muistaakseni 6,3 prosenttia. Lainan pääoma oli sidottu elinkustannusindeksiin, joten jokaisen lyhennyksen yhteydessä siihen lisättiin hintojen noususta johtuva lisä.

    Opiskeluaikana olin töissä kaiket kesät ja usein talvellakin yhteensä 2,5 vuotta. Opintojeni loppuvaiheessa tulivat valtion takaamat opintolainat. Valtaosa opiskelijoista asui alivuokralaisina ja yliopistoissa perittiin lukukausimaksut. Valmistuttuani minulla oli velkaa sen verran, jonka maksoi Etelä-Pohjanmaalla 120 neliön omakotitalo.

    En ollut poikkeustapaus tuon ajan opiskelijoista. Valtaosa opiskeli tuohon aikaan velaksi. Tuttavapiiriini kuului vain kaksi opiskelijaa, joiden opiskelun kustansi heidän vanhempansa. "Pappa betalar" he naureskelivat usein.

    Töihin päästyäni alkoivat tietenkin lainojen ja verojen maksu. Meidän veroistamme kustannettiin tietenkin myös senajan ja nykyajan opiskelijoiden opintotuet, asumistuet ja aikuiskoulutustuet.

    Piia Lehojärven ja meidän, 60-luvun opiskelijoiden, tarinat ovat kuin eri planeetalta, mutta ovathan ne eri vuosisadaltakin. Yhtä asiaa vain en millään ymmärrä. Miksi me emme syrjäytyneet?

    Antti Portin

    Lapua

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle